Meillä on ollut tapana laittaa joulukuusi loistoonsa heti joulukuun alussa. Tänäkään vuonna emme vielä uskaltaneet oikeaa kuusta laittaa. Esikoinen on hieman allerginen ja kaksivuotias sen verran menevää sorttia, että pelkään raskaan oikean kuusen kaatuvan päälle. No, toisaalta sadaanpa ihailla pidempään kuusen loistoa ja tuomaa tunnelmaa <3
Viime vuonna kuusessa oli maanläheiset ruskean sävyt, tänä vuonna pohdimme yhdessä lasten kanssa minkäväriset pallot kuuseen laitetaan ja he halusivat punaiset. Punaiset pallot siis laitettiin. Laitoimme lisäksi punaista helminauhaa, valkoista nauhaa ja piparminttu karkkikeppejä. Koko kuusi on kuin karkki :)
Millaiset perinteet teillä on kuusen kanssa? Oikea vai tekokuusi? Milloin laitatte kuusen? Minkä väriset koristelut kuuseen tänä vuonna tulee?
Suloisen pikkukuusen virkaa toimittamassa Bloomingvillen kuusi
Tunnelmaa joulukuun päiviin jokaiseen kotiin!
Voi että miten kaunis kuusi, kuin karkki<3
VastaaPoistaVähän siitä Mariannefiilis tulee ;)
PoistaOnpa nätit <3
VastaaPoistaMillä olet tukenut kuusen tuonne koriin?
Kiitti. Kahdella höyhentyynyllä tuin kummaltakin puolelta.
PoistaOnpa onnistuneet koristelut. Meillä oli allergioiden takia aina kotonakin tekokuusi, eipähän ollut neulasia pitkin poikin. Sama juttu myös töissä. Hopeiset koristeet on työpaikan kuusessa.
VastaaPoistaKiitos paljon Outi. No se on totta. Meillä varmaan ois kuusi kumossa monta kertaa, niin ei taits jäähä ku ranka ku neulaset värisisi.
PoistaAaaw, miten söpö kuusi.Tosi söpönen. Meillä kuusi tulee vasta ihan ennen joulua ja koristellaan aatonaattona. Ajattelin, että jos käytäis tänä vuonna hakemassa kuusi mökiltä, mutta saa nähdä ehditäänkö. Muuten haetaan sitten peruskuusi joltain myyjältä.
VastaaPoistaToivottavasti ehitte hakea mökiltä, sillä olisi erityistä tunnearvoa.
PoistaIhania kuusia, molemmat! :-) Meille kuusi laitetaan ehkä jouluviikolla. Ennen laitoin vasta aattona, nykyään jo vähän aiemmin :-)
VastaaPoistaKiitos Minna ;)
PoistaTulin kurkkimaan miltä kaima-kuusi näyttää :) Valkoinen ja punainen on tosi raikas yhdistelmä!
VastaaPoistaTotta, Kivan raikas valkoisen rinnalla.
PoistaOmpa kyllä kuusi kuin karamelli. Ihana! :) Meilläkin tyttö vinkuu jo, että kuusi laitettais, mutta ehkä odotellaan vielä viikon verran ainakin :) Itse oon miettinyt, että josko se tänä vuonna pitäis ihan oikea kuusi laittaa, vai kaivanko mummilta saadun tekokuusen varastosta. Jää nähtäväksi :)
VastaaPoistaLapset niin innoissaaan aina tuosta kuusenlaitosta ;)
PoistaKaunista. Yritän aina pinnistellä mahd. pitkään ennen kuin kuusen laitan, mutta taidan nyt jo laittaa toisen kuusen paikoilleen :) meille taitaa tulla yksi tekokuusi ja yksi aito
VastaaPoistaHyvä ratkaisu, mahtuispa tännekkin kaksi kuusta <3
PoistaJee teilläkin on Marianne-kuusi...on se nätti.
VastaaPoistaJoo :D teilläki oli ihanan näkönen.
PoistaOn kyllä ihana karkkikuusi! Meillä aina vaan se perinteinen kuusi (ei tänne muuta osais kuvitellakkaan) ja ollaan tuotu sisälle ja koristeltu aina aatonaattona. Aidossa kuusessa on niiiin ihana tuoksu, että se tuo heti joulun tullessaan. Mutta kieltämättä siitä on niin kiva sitten joulun jälkeen päästä heti eroon, kun roskaa niin paljon ;)
VastaaPoistaNo teille ei kyllä mikkää muovihärpäke kävisikään. Harmi, ettei meille se tuoksu oikein käy. Ja roskaus on tympiää, mutta eiköhän sen kestä muutaman päivän.
PoistaKaunis! <333 Meillä on aina aito kuusi, ja tänä vuonna tuon sen sisälle varmaankin paria päivää ennen aattoa. Nyt mietiskelin, että koristelussa mennään varmaankin aika yksinkertaisella linjalla. :)
VastaaPoistaMielenkiinnolla ootan kuvia ;)
PoistaTosi kivan näköinen ja punainen kuuluu jouluun <3
VastaaPoistaEkaa kertaa meillä on punaset koristeet ;)
PoistaMeillä ei ole omassa kodissa koskaan ollut kuusta eikä tule tänäkään vuonna. Muutenkin koristelen joulua suhteellisen hillitysti.
VastaaPoistaOnneksi kaikki voi viettää joulua omaan tapaansa. Meillä taas on aika paljon joulujuttuja tontuista lähtien.
Poista