Pakkaspäivää täältä Kainuusta! Pakkanen paukuttaa taas yli -20. Tympeetä! Mun puolesta kesä vois tulla nyt heti. Mun uusi järkkäri kotiutui, muutamia testikuvia olen vasta ehtinyt ottamaan ja ohjekirjaan ja säätöihin en ole edes vilkaissut vielä :D Ilmoittauduin valokuvauskurssille ja toivon, että siellä pääsisi ammattilaisen opetuksessa kunnolla sisälle kameran ja valokuvauksen saloihin.
Eilen aamu alkoi mahottomalla hiilarikrapulalla. Mulla oli tankkauspäivä ja sen kyllä olossaan tunsi seuraavana aamuna. Huh, eipä taas hetkeen tee mieli vetää hiilaripöhnää. Onko teissä lukijoissa ketään aktiivisesti kuntosaliharjottelua tekevää? Mulla on takana nyt 6 kuukautta personal trainerin kanssa. Kolmas ohjelma ja ihan kivoja tuloksia. Yritän 4 tai 5 kertaa viikossa käydä treenin tekemässä, useimmiten jätän kuitenkin 4 tehokertaan ja yksi löysäilykerta. Kerrallaan salilla kuluu noin puolitoista tuntia. Nyt onkin hyvä ajankohta aktiiviharjoittelulle, kun olen vielä kotona lapsia hoitamassa. Ei tule huonoa omaatuntoa, vuorokaudesta jää vielä 22.5 tuntia lapsille. Syksyllä olisi tarkoitus aloittaa jälleen työt ja opiskelu joten voi olla, että harjoittelukin sitä myötä vähenee.
Eilen mies toi koulusta tulleesaan mulle yllärinä tulppaaneja. Tulppaanit on tosi kauniita ja yksi lempikukikstani. Tykkään myös neilikoista, ne kestävät pitkään, vähän huonommallakin hoidolla :) En ole mikään viherpeukalo ja muita viherkasveja meiltä ei löydykkään.
Päivällä riitti hyvin valoa, joten otin hieman testikuvia uudella kameralla. Mitäs tykkäätte laadusta? Ja tottakai PinkPower ;)
Mukavaa viikonloppua, muistakaa hölläillä ja nauttia!