Miehen kanssa päätettiin yllättää lapset ja viedä heidät retkelle mieheni lapsuuden retkimaisemiin. Tehtiin eväsleivät reppuun ja otettiin kaakaota pulloon ja eväsviltti mukaan. Pakkasin tytöille myös saippuakuplia, tarkoituksen voit lukea myöhemmin.
Emme kertoneet retkikohteesta etukäteen. Perheen pienin uinui tyytyväisenä kärryissä koko parituntisen retken ajan, huikeet maisemat jäi pikkumieheltä näkemättä. Kävelimme metsäpolkua kohti metsässä sijaitsevia hienoja riippusiltoja.
Kun lähestyimme siltoja käskimme tyttöjen sulkea silmät ja olla kurkkimatta. Silmät kiinni kädet meidän käsissä johdatimme lapset keskelle siltaa, missä saivat aukaista silmät. Lapset olivat aivan ihmeissään, kuinka keskeltä metsää voi löytyä niin jännittävä paikka.
Silta on aika korkealla ja näkymät alas hienot.
Annoin saippuakuplat tytöille, jotta voivat puhalella niitä alas sillalta. Hienon näköisiä olivat leijuessaan oksin ja puiden välissä. Pitkään ihailimme auringonvalossa eriväreissä välkkyviä kuplia.
Jatkoimme matkaa vielä eteenpäin missä ja tulimme toiselle samanlaiselle sillalle. Levitimme eväsviltin keskelle siltaa ja söimme eväitä ihastelle alhaalla virtaavaa pientä puroa, oksilla hyppivää oravapariskuntaa ja rotkosta vielä löytyvää lumikinosta. Eväät maistuvat niin hyvälle luonnossa. Mikä siinä onkin?
Paluumatkalla kävimme vielä tutkimassa lähellä olevaa voimalaitosta ja sen ympäristöä. Ihmeellisiä juttuja pienille neideille.
Pikaisen kotona pyörähdyksen ja lounaan jälkeen lähdimme vielä mökille rannalle nauttimaan päivästä. Aurinko paistoi ja järvessäkin lasten piti pyörähtää. Aikamoinen työmää pitää tuo perheen pienin kuivana, pois järvestä.
Teimme myös kävelyretken mökkimaisemissa. Kyykäärme jonka näimme oli tytöistä ihana, hyi kamala, pelkään niitä ite ihan kauhiasti! Aikamoisen tapahtumarikas ja elämyksiä täynnä oleva päivä meillä tänään.
Millaista päivää te olette viettäneet?
Voi että, teillä on ollut ihana päivä ja fiiliksen pystyy aistimaan tästä postauksesta niiiin hyvin! <3 Meillä on päivä ollut yhtä maalia, maalia, maalia. :)
VastaaPoistaMaalia ja tapettia pitäisi käydä ostamassa tännekkin. ei vaan yhtään innosta näin kesäaikaan!
PoistaSiellähän on ollut tosi kiva päivä ja varmaan olikin noille tytöille aika jännäkin!
VastaaPoistaMeillä on touhuttu porras/patio urakan kimpussa ja nyt on niin tööt olo, että varmaan täytyy piakkoin mennä nukkumaan!
Mitäs siellä portaijen kanssa touhustellaan?
PoistaUpeat kuvat ja niin hienoja elämyksiä lapsille.
VastaaPoistaKiitos Saga!
PoistaAivan ihania kuvia ja nämä ovat juuri niitä huippuhetkiä lapsille niinkuin aikuisillekin <3 <3
VastaaPoistaKiitti S!
PoistaTosi ihania kuvia! Kivasti olet käsitellyt ne.
VastaaPoistaHyi tuota Kyytä, mä vihaan käärmeitä yli kaiken, ja pelkkä ajatus puistattaa mua...Voisin kuvitella, että lapset meilläkin ihastelis ihanaa käärmettä, äiti olis ehkä siinä vaiheessa tajuton kauhusta :D
p.s sulle on haaste blogissani :)
Kiitos Emma.
PoistaMinä oikeesti pelkään, oon niin monta kertaa törmänny niihin ja aina saa kauhiat sätkyt. Kiitos paljon haasteesta. Pistän toteutettavien listalle ;)
Upea tuo ranta, aivan mahtava! :)
VastaaPoistaSe on kyllä tosi ihana varsinkin lasten kanssa, on niin matalakin pitkälle. Kyllä mökillä kesällä viihtyy :)
PoistaUpeita maisemia! Ja kuulostaa aivan mahtavalta retkeltä :)
VastaaPoistaMaisemissa ei kyllä ollut moittimista :)
PoistaUpeita kuvia ja maisemia niissä! Mukavan kuuloinen päivä teillä ollut :)
VastaaPoistaOli kyllä mukavaa retkeillä.
Poista