Arjen pieniä iloja

Tänään pyysin esikoista, että hän jäisi eskarista kotiin. Halusin viedä lapset retkelle.

Teimme kotona yhdessä evässämpylät ja pakkasimme ne pillimehujen ja pienimmäisen maitopullon kanssa reppuun. Mietimme retkikohdetta yhdessä ja päätimme käydä katsomassa järveä, kuinka jäät ovat lähteneet ja tutkailemassa lumen alta paljastuneita asioita. Samalla kävimme leikkipuistossa, jossa ei olla ennen käytykään. 

 Lapset ei paljoa onneen ja iloon tarvitse. Ei sitä rahalla osteta. Joskus kesän jälkeen olen lapsilta kysynyt, mikä heidän mielestään oli kivointa kesässä. Ja arvatkaapa mikä vastaus oli? " Se oli kivointa, ku oltiin mökillä ja käytiin uimassa ja äiti luki meille sitä vanhaa satukirjaa vintissä". Nii-in, ei ne paljoa muistaneet Poweparkin reissua, vauhtipuistoa tai muutakaan meidän vanhempien järjestämää toimintaa. Useasti lapsi tahtookin aivan eri asioita, kuin mitä me vanhemmat oletamme.  Tänään retkeilimme pyörillä. Samalla opeteltiin vähän liikennesääntöjä. Esikoisen tulevaa koulusyksyä varten. 

Rannalla tutkailimme lumen alta paljastuneita "aarteita", etsimme erilaisia ötököitä, heittelimme kiviä, piirsimme rantahiekkaan ja söimme eväitä kivellä istuskellen. Ihailimme lokkipariskuntaa, joka taisi saada varmaan puolet tyttöjen eväsleivistä. 

Tytöt ylittivät pikku puron pitkospuita pitkin. Keskimmäistä pelotti, mutta voi sitä ilon ja onnistumisen huumaa kun  hän isosiskon kädestä tiukasti pitäen ylitti puron. Isosisko antoi vielä mojovat reippaushalit puron toisella reunalla. Äidin sydän suli taas kerran, mikä tuike silmissä. Kummallakin, selvästi ylpeinä toisistaan. Sen tunteen kun säilyttäisivät sydämissään aikuisuudessakin. 

 Mitään sen ihmeempää emme tehneet, mutta lapset olivat onnessaan. Millään ei olisi malttaneet kotiin lähteä ja lupasinkin, että tehdään pienempi retki illalla lähimetsään.
Nyt vatsat pullollaan uni maistuu ja äiti saa hetken, pienen hetken aikaa nauttia kupponen kahvia voisilmäpullan kanssa. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!