lauantai 3. lokakuuta 2015

Makuuhuoneen muutosprojekti, VALMIS!

Vihdoin makuuhuoneen muutos alkaa olemaan valmis. Matto ja uudet vuodevaatteet vielä puuttuvat, mutta muuten aletaan olemaan valmiita.
Makuuhuoneessamme remontoitiin siis lattia. Vanha lattia ei sävyltään ollut minun silmää miellyttävä ja vaihdoimme sen vaaleampaan harmahtavaan. Harmaa lattia sitoo huoneen muut värit yhteen ja antaa osaltaan tilantuntua.
Lisäksi poistimme toisella vinokatto osalla olleen Orkidea valokuvatapetin, tasoitimme ja maalasimme katto-osion samalla harmaalla, mitä muutkin seinät olivat.
Ovi seinustalle laitoimme uuden tapetin. Olen aivan totaalisen rakastunut tähän uuteen tapettiin. Tapetti on Cole&Sons Woods& Pears tapetti ja siinä yhdisyvät kaikki kaipaamani ominaisuudet. Vaaleat sävyt, jokin pieni tehoste ja skandinaavisuus. Soppelin simppeli ja kuitenkin tarpeeksi "näyttävä". Tapetin pohjasävy on juuri sama kuin seinissämme ollut harmaa sävy. Nappi löytö!



Lisäksi tilasimme mittatilauksena Kajaanilaiselta Kainu Keittiöiltä liukuovet koko toisen puolen vinokatto-osiolle. Liukuovet ovat koko matkalta ja aukeavat joka kohdasta. Materiaalina ovissa meillä on valkoinen lasi. Peiliovet olivat ehdoton ei minulle, enkä pelkkää valkoista levyäkään halunnut. Tässä valkoisessa lasissa on tarpeeksi sitä jotain, mutta taas sopivan huomaamaton ja keveä. Ovien taakse rakennamme säilytyssysteemit. Silityspiste, työtaso kaapistoineen ja useita säilytyskalusteita sekä tanko riippusäilytykseen. Lisäksi teemme säilytyskokonaisuuden myös kengille. Ovien taakse tuleva säilytys rakennetaan ilman avosäilytystä ja pyritään vielä piilottamaan säilytyskalusteisiin niin, että ovia voi tarvittaessa pitää myös auki. 
Nämä liukuovet ja kiskot ovat kyllä paljon laadukkaampia, mitä meillä jo ennestään löytyvistä liukuovikaapistoista löytyy. Lisäsin vielä noihin ovien päihin sellaiset huonekalujen jalkoihin tarkoitetut huopatarrat, etteivät seinään osuessaan riko tapettia tai maalipintaa. 





Myös yöpöytä uusiutui remontin myötä ja pitkään pohdiskeltuani päädyimme yhteistuumin miehen kanssa tähän Normann Copenhagenin Block- vaunuun. Tarvittaessa sitä voi käyttää muuallakin huoneissa ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Lisäksi siinä on kaunis, ajaton muotoilu ja sävyt tuntuivat oikein sopivilta tähän tilaan. Arvoin harmaan ja tämän valkoisen välillä, mutta valkoinen oli oikea valinta. Erottuu hyvin tapettia vasten ja tuo vähän kontrastia.  Myös yöpöydän valaisin uusittiin ja ostimme myös pyöreän peilin sängyn päätyyn.






Maton olen jo ostanut, sen pitäisi parasta aikaa olla matkalla kotiin. Aiemmin syksyllä tuunaamani valnha senkki löysi paikkansa uudistuneen makuuhuoneen nurkasta ja Nukkumatti taas sai paikkansa senkin päältä. 




Aikamoinen urakka tässä olikin työn ja opiskelujen ohella väkertää, mutta kaiken vaivan arvoinen kyllä. Säilytystilaa saatiin roimasti lisää, hukkatila saatiin minimoitua ja koko tilan ilme raikastui.  Kyllä se vain niin on, että tämä Harmaan ja valkoisen liitto höystettynä kauniilla puunsävyillä on se mun juttu. 


9 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Tuo tapetti on mahtava, päärynöissä tosiaan on sitä jotakin. Yöpöytä, lamppu, liukuovet... Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi miten kaunista. Meidän viikko on mennyt teinipojan huonetta rempatessa. Värimaailma on aika samaa tasoa. Valkoista, mustaa ja harmaata.
    Toi vaunu on ihana, sopii näköjään moneen tilaan.

    VastaaPoista
  3. Vinokatto seinälle asennetut ovet on kyllä ihan huiput, saitte tosi paljon lisää säilytystilaa.
    Nyt vaan sitten nauttimaan hienosta lopputuloksesta.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Upea muutos! Ootte te kyllä melkoisia touhuajia, kun arjen kiireiden keskellä tämmöistäkin ehditte :)

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis makuuhuone ja upea muutos. Noiden liukuovien avulla huoneeseen varmasti enemmän säilytystilaa. Olen itsekin pitkään haaveillut Block-vaunusta, toivottavasti olisin vaikka jouluna ollut kilttinä :) En ole muuten ennen nähnyt noita tasoja pidettävän noin päin, kätevää :)

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis muutos! Silmiini vain pisti tuo yöpöydän valaisimen johto. Olette se varmaan jo kiinnittäneet kynnykseen ettei kukaan vahingossa kompastu. Laitahan kuvaa hämärästä huoneesta että nähdään valojen tunnelma paremmin:-)

    VastaaPoista
  7. Todella ihastuttavan harmooninen huone! Kävisi meillekin. Itsekin laiteltu kämppää kuntoon viime keväisen muuton jälkeen. Vihdoin alkaa olla valmista.

    VastaaPoista
  8. Onpa ihanan rauhallinen ja toimivan näköinen huone nyt :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on kaunista! Ihanan tehokasta, samalla rauhallista tilankäyttöä.
    Tuollaista pyöreää peiliä olen metsästänyt myös, mistä olette omanne hankkineet? :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)