lauantai 21. kesäkuuta 2014

60-luvun senkin päivitys skandinaaviseksi

Törmäsin tässä jokin aika sitten eräässä blogissa, jonka nimeä en harmikseni muista, kuvaan jossa vanha lipasto oli tuunailtu skandinaviseen lookkiin. Innostuin kuvasta kovasti, sillä minullakin on parikin senkkiä, jotka voisi samalla tyylillä tuunailla. Lisäpuhtia idealla antoi tämä Klik Elloksen lipasto jonka ulkonäköön rakastuin kovasti. Erityisesti pidin ideasta, jossa ovet ovat eri väriä.
Eipä siis muuta, kuin tuumasta toimeen. Hioessa vierähti mukavasti pari viikkoa joka ilta. Melkein alkoi usko jo loppua  tuleeko koko hommasta mitään. Lakka oli ja pysyi senkin pinnassa. Pikku hiljaa, kerros kerrokselta vaalea kaunis puupinta alkoi tulla esiin. Hioin kaikki muut pinnat vaalealle puupinnalle, ovet maalasin. Kaksi valkoista ja yksi harmaa, sama sävy mitä olohuoneeseen tuunaamassani pöydässä. Kahdessa senkin ovessa oli vanhat avaimenreiät, joita ei oikein saanut piiloon ja täältä kylältä ei mitään kivoja vetimiäkään löytynyt. Joten,  poistin vanhat lukkopesät ja mies auttoi ja leikkasi pyöreät rivat oviin lukkojen kohdalle. 
Kolmas oli ilman lukkoa, joten sen säilytin ehyenä. 
Idean reikiin sain tästä antiikkilipastosta googletellessani 


 ( Kuva googlesta )

Tämä senkki on kovasti samantyylinen mm. jaloistaan kuin aikaisemmin ehostamani pöytä. Sirojalkainen, selkeälinjainen ja laadukas materiaaleiltaan.
Sävyt ovat samat mitä meiltä muutenkin kotoa löytyy paljon, valkoinen, harmaa ja vaalea puu. 
Tykkään tästä kovasti ja erityisen ylpeä olen, että selvisin projektista ihan itse. Ainoastaan reiät leikkasi mies. 
Nyt senkki edustaa mielestänin tätä päivää ja skandinaavisen puhdaslinjaista muotoilua. Se on perfect meille!

Kuvissa näkyy myös pilttipurkista juuttinarulla tuunailemani maljakko.

Mitäpä tykkäätte uusimmista hullutuksistani ? 

Senkki ennen:








Tällä postauksella osallistun kilpailuun Pieni Lintu blogissa.
"Tämän kilpailun ovat järjestäneet yhteistyössä cuponation.fi sekä Pieni lintu -blogi."

46 kommenttia:

  1. Onpa kyllä tosi hieno! Hyvin kehitelty nykyaikaisemmaksi ja kuitenkin nuo vanhat kaapit on pääosin todella kestäviä!

    VastaaPoista
  2. no hieno tuli, ei uskoisi samaksi. Menin teille torstaina ja Ava ja Neve oli retkellä olkkarissa. kysyin että missä se äiti on, niin miehisesti totesivat, että se on töissä autotallissa ja tekee lipastoa!!! Sellainen on tämä virtapiikki äiti. Aika pakkaus!

    VastaaPoista
  3. Herranjestas miten hieno tuli! Oli varmasti kova työ mutta kyllä kannatti!

    VastaaPoista
  4. Näyttää kivalta. Ja uudelta! Miksi jonkun, joka on vanha pitäis näyttää vanhalta, jos se kerta on uudistettu :D

    VastaaPoista
  5. Tulipa hieno, pirteä ja raikas :), sinä se osaat ja keksit!

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno! Samoin kuin kukkaruukku diykin! :-D

    VastaaPoista
  7. Ja minä tytperä TYPERÄ nainen menin myymään oman lipastoni.... Murrrrrrrr.... :D loistava idea!!!

    VastaaPoista
  8. Senkistä tuli tosi hieno :) Itseäni aina kiinnostaa mitä maaleja, lakkoja on käytetty ja mitä mieltä olet ollut niistä. Teen nyt mökillä saunaremonttia ja maali ym. viidakossa pää on ihan pyörällä. Olisi mukava tietää mitä aineita ihmiset käyttävät remonteissaan yms. ja ovatko he olleet niihin tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan perus huonekalumaalit käytössä. Kiitos ja tsemppistä remppaan!

      Poista
  9. Aivan sairaan makee tuli lipastosta :) Pakko kysyä mikä sävy toi harmaa on ja mikä maali? Tosi hyvän sävynen :)

    VastaaPoista
  10. Onpa upea lipasto! :) Täytyypä kurkkia sun muitakin ideoita ja selata blogiasi muutenkin taaksepäin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne! Kurkkailehhan on jottain tullu tuunailtua :)

      Poista
  11. Tosi hieno! Jos kaikki menis pilalle kun niille tekee jotain, niin pitäis asua museossa. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi hieno! Hioitko ihan käsin hiomapaperilla yms. vai oliko sulla joku hiomakone käytössä?
    Haaveena on tehdä vastaava tuunaus itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kaksi konetta, isompi ja semmonen pieni kolmionmallinen. Hioin myös käsin. Hommiin vaan ;)

      Poista
  13. Todella upea!!!! Kiva kun osallistuit kisaan! :)

    VastaaPoista
  14. Hei. Minulta löytyy kotoa prikulleen samanlainen senkki, jonka olen joskus maalannut vaaleaksi. Omasi on huippuhieno. Kuinka sait puun sävyn noin vaaleaksi?

    VastaaPoista
  15. Wautsi wau! No kyllä saat olla ylpeä :))!!

    VastaaPoista
  16. Onpa ihana lopputulos. Alkutilanne ei silmääni miellytä ollenkaan, mutta tuunauksen jälkeen aivan ihana senkki! Ja nuo ovet tuovat hauskaa twistiä. :)

    VastaaPoista
  17. Tosi hieno uudistus! Kyllä kannatti nähdä vaivaa :)

    VastaaPoista
  18. Uskomaton lopputulos!!! Aivan ihana! Sulla kyllä leikkaa ;) mahtavia ideoita!

    VastaaPoista
  19. Tulipa ihanan raikas ilme, vau!

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  21. Tää on kyllä niin hieno! ...Taas täällä tätä ihailemassa :)

    VastaaPoista
  22. Tuo onkyllä niiiin hieno ja niin kiva idea!!! Ihan huippu :)

    VastaaPoista
  23. Tulipas ihanan raikas senkki =)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)