Tänään olimme ystävän kanssa Oulussa muoti- ja sisustuskirppiksellä torilla. Tapahtuma oli Oulun bloggaajien kolmas kirpparitapahtuma. Sää suosi myyjiä ja varmasti toi paljon asiakkaitakin. Muutamia pieniä löytöjä tein vaatekaappiini torilta, sisustusjuttuja en valitettavasti tällä kertaa löytänyt. Kiertelimme myös Oululaisia sisustusliikkeitä ihan kaikessa rauhassa. Muutamia kivoja löytöjä tein kuten tämä House Doctorin Box säilytyskassi. Kiva, yksinkertainen. Päätyy meillä lehtien säilytykseen.
Mukava päivä, hyvässä seurassa!
Kiitos!
Ja sitten tuunausasiaa. Ostin tällaisen kivan, vanhan lehtipöydän Facebook- kirppikseltä neljällä eurolla. Heti kuvan nähtyäni syttyi idealamppu mitä tälle tekisin.
Pinta oli jo aika kulunut, ja myös metallijalat olivat paikoitellen vähän ruostuneet. Hion kaikki ruosteet ja hilseilevän maalin jalaksista ja spreijasin jalkaosan kiiltävällä valkoisella. Alunperin ideani oli hioa alkuperäinen pöytälevy vaaleaksi, mutta suunnitelma muuttui matkalla ja päätinkin laittaa kokonaan uuden levyn. Meidän vanhasta ruokapöydästä on ollut iloa moneen paikkaan. Sen kannesta on tehty tasot kodinhoitohuoneeseen ja vielä siitä riitti tasoksi tähän lehtihyllyynkin. Mies auttoi ja leikkasi levystä sopivan palan ja teki minulle valmiiksi ruuvien reiät. Nyt pöydän levy onkin paremmin meidän värimaailmaan sopiva. Minusta tässä jatkuu kivasti String- hyllyn ja Hang On- naulakon jatkama metallinen teema. Säästin myös alkuperäisen levyn. Halutessani voin käsitellä sen mieleisekseni ja vaihtaa takaisin.
Eipä tullut tällekkään lehtipöydälle paljon hintaan 4e + 3e spraymaaliin. Seitsemällä eurolla paljon iloa!
Tälläistä tänne, mitäs teille kuuluu?
Lehtipöytä on täydellinen, ollut kauan itselläni etsinnässä. Hyvä löytö! :)
VastaaPoistaJospa pian tärppäisi sullakin, Samantylistäkö oot katellu? täällä oli jollain myynnissä :)
PoistaOnpa kyllä näppärä :)
VastaaPoistaJoo tosi näppärä kokonen kapistus :)
PoistaUpea lehtiteline, taidan yön pimeinä tunteina käydä hakemassa sen meille, sopis niin hyvin tänne :D
VastaaPoistaEi näkyny sua :D Mää vartiossa ootin pöytä kainalossa :P
PoistaHehheh :D tuun kun kotiudutaan, mutta en kerro milloin :D
PoistaKiitos, tänne kuuluu tosi lämmintä, upeaa säätä ja kesäpuuhia:)
VastaaPoistaAivan uskomattoman ihana hylly/taso!!!
Olet kyllä oikein duunailujen mestaritar, keksit aina niin upeita juttuja!
Kivaa iltaa sinne<3
Lämmintä piisannu täälläki. Tänään satelee, mutta ei haittaa. Siivouspäivälle olikin jo tarvetta. Kiito paljon Sari.
PoistaKiitos hyvää kuuluu. Olen ravunpunainen vietettyäni päivän jalkapallokentän laidalla. Oletpas taas tehnyt upean tuunauksen. Sopii niin täydellisesti tuon pocet-hyllyn kanssa.
VastaaPoistaUh, palaminen ei oo yhtään kiva juttu. Ne on vähän kuin pari hyllyn kanssa :)
PoistaTosi kiva tuunaus!!
VastaaPoistaKiitooos!
PoistaMinäkin odotin vähän enemmän sisustustarjontaa tuolta kirpparilta, mutta yhden lasten rottinkituolin ostin ja ajatus olisi maalata se yllätys yllätys valkoiseksi :D Mutta sitä ennen vielä odottaa keinutuolin maalaus. Kivannäköinen tuunaus taas!
VastaaPoistaNo vähän sama, tosi hintsusti oli sisustusjuttuja, mutta onneksi sisustusliikkeiden tarjonta ei koskaan petä ;) Kiitos, innolla oottelen sunki tuunauksista kuvia.
PoistaHiano! :)
VastaaPoistaEi vitsit et tuli magea!! :)) Ja kyllä tuunailut ovat parhaita <3
VastaaPoistaNiin onki! on nii hyvä mieli itellä ku saa pennejä säästettyä ite tuusaamalla :)
PoistaTulipa kiva! :) Kokonaisuus natsaa kyllä tosi hyvin yhteen! Aivan kuin kaikki olisivat "samaa sarjaa" ! :D
VastaaPoistaKiitosta. Niin jännästi mätsäsivät yhteen :)
PoistaIhana lehtipöytä! Toi on kyllä tosi magee :)
VastaaPoistaitekki tykkään! Onpahan erilainen ainakin.
PoistaIhana tuunaus, sinä se osaat ja jaksat! :)
VastaaPoistaKiitti Heli. SItä ku on aikaa vielä kun saa kotona olla :)
PoistaOii ihana uusi ilme lehtipöydällä!! Sinulla kun tuota näkemystä on, niin käypäs ideoimassa, mitä ihmettä teen vihreälle perintökaluaarteelleni (kuva blogissa), niin tää rouva kiittää :D
VastaaPoista