maanantai 16. marraskuuta 2015

Wire basket table!


Muutama viikko sitten meille saapui uusi pöytä olohuoneeseen. Entinen, itse tuunaamani pöytä oli tosi kiva ja palvelikin mukavasti neljän euron pöydäksi useamman vuoden. Se oli kuitenkin hieman liian korkea tähän nykyiseen järjestykseemma ja saikin jatkaa ansiokasta palvelusuraansa kuistilla.
Uuden pöydän valinta tuottikin todella päänvaivaa. Kulmikasta en tahdo meille ja pyöreitä kivoja ei oikein ollut.  Jyskissa katselin erästä soikeahkoa, mutta se oli liian heppoinen meidän termiittien käsittelyyn. Lopulta, pitkällisten pohdintojen jälkeen päädyin tähän Ferm Livingin suurimpaan wire basket- koriin, johon ostin myös  kannen. 

Kaunis, ilmava ja sävyiltään sopiva. 
Kori on harmaa, kansi tamminen.
Ja jos palvelusura pöytänä joskus päättyy, saa tämän jatkokäyttöön johonkin muuhun tarkoitukseen.
Järkeväkin valinta siis, joskus niitäkin tulee tehtyä :) 



Olohuoneeseen hankin myös uuden maton, Ikean juuttimatto on ihan huippu ja jatkaa edelleen meillä olohuoneen mattona, mutta meidän olohuonen on niin pitkän mallinen, että sinne pitää olla kaksi mattoa, Ikealainen siirtyi työpöydän eteen ja tämä uusi pääsi oleskelunurkkaukseen,
Kiva kuviointi ja kevyt puisteltava.Tykkään!
 Entinen villamatto oli niin kauhea pölisemään, että siirrsin sen kokonaan sivuu, vaikka kaunis onkin. 


7 kommenttia:

  1. Ihana pöytä ja ihana kynttiläsomiste.Mistä se on hankittu?

    VastaaPoista
  2. Sopii juuri täydellisesti teille, ihanan kepeä pöytä! Kaunis huone.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana pöytä! Näppärä ratkaisu :)

    VastaaPoista
  4. Mistä matto on hankittu? Olen etsinyt juuri tuon tyyppistä! :)

    VastaaPoista
  5. Mistä matto on hankittu? Ihana! Juuri tuollaista olen etsinyt :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)