lauantai 21. marraskuuta 2015

Kynttilöitä ja hyasintteja alekoodin kera

Ihana oli herätä tähän aamuun. Maa valkoisenaan pehmeää, kevyttä, puhdasta lunta <3 Maailma näyttää ainakin tuhat kertaa valoisammalta ja mielikin valoistuu entisestään ihanan lumen ansiosta.
Myös lapset kaivelivat riemusta kiljuen lumilapiot, liukurit ja pulkat esille. Kyllä lumella on iso merkitys.
Viime viikolla ostin tämän joulun ensimmäiset hyasintit. Valkoiset, söpön pienet yksilöt. Tänä vuonna ne pääsivät ilostuttamaan ja tuoksumaan Iittalan Kastehelmen kirkkaisiin kynttiläkuppeihin. Miten kauniit ovatkaan niissä. Pikku hiljaa alkaa joulumieli oikein kunnolla vallata sydämen. Tonttuhommiakin olen jo ahkeroinut, joulutähdet ovat päässeet ikkunoihin ja kuusi odottaa pihalla valojaan. Pitäisiköhän tänään tehdä vähän piparituoksua tähän taloon :)




viime viikolla sain myös ihanan paketin Sisustus Chillin Annelta. Paketista löytyi mm. nämä Merakin tuoksukynttilät. Tuoksuina kynttilöissä on raikas puuvilla ja valkoinen tee & inkivääri. Varsinkin puhdas puuvilla on mielestäni aivan ihana tuoksu. Nimensä mukaan puhtaan, raikkaan tuoksuinen. Eikä vain se, että kynttilät tuoksuvat ihanalta, ovat ne myös todella kauniita. Yksinkertaisen kaunis ulkomuoto sopii varmasti jokaiseen kotiin ja sisustustyyliin ja kaunis paketti ilahduttaa silmää muussakin, kuin vain kynttilänpakettina. Itse ajattelin ottaa nämä kauniit paketit käyttöön värikynäkippona ja klemmarien säilyttimenä.
 Kierrätystä parhaimmillaan!




Jos mielesi tekee tilata näitä kynttilöitä tai mitä tahansa muuta kannattaa hyödyntää Annen lahjoittama koodi: "WITHALLMYLOVE". Koodilla saat kaikista yli 50e arvoisista tilauksista postikulut kokonaan pois, Koodi on voimassa tämän kuun loppuun, ole nopea sillä näitä Merakin kynttilöitä on enää muutamia jäljellä.
Sisustus chillin verkkokauppa on muuten uudistumassa parhaillaan. Verkkokaupan alusta tulee muuttumaan mobiiliystävälliseksi. Hyvä uudistus!

Nyt alamme nauttimaan valoisasta päivästä ja askatelemaan lasten kanssa synttäreille kivoja juttuja.
Iloa ja valoa päiviisi!

Yhteistyössä Sisustus Chill.


2 kommenttia:

  1. Hyasintteja ei ole vielä tullut ostettua, mutta tänään voisi pari hankkia. Mielessä muhii ajatus, millaisen asetelman tekisin niistä.Mulla on mummoni vanha valkoinen Arabian astia, jos siihen ne laittaisi.

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)