sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Marimekkomania!

Suorastaan Marimekkomania näyttäisi iskeneen hampaansa minuun.  Kauniit kuosit eivät vain jätä rauhaan. Tällä kertaa uutta ilmettä lisää haettiin keittiöön. Viime viikolla postasinkin pöytäliinahairahduksestani ja nyt keittiöön tehtiin uusi taulu. 
Mikähän lienee tämä nyt minussa valloillaan oleva tunne, että kuosien pitää olla voimakkaita. Minä vaalean piipistelijäkö olisin menossa kovempaan ja suurieleisempään suuntaan? Siltä nyt ainakin tämän kevään sisustuspuuskan kynsissä näyttää.



Taulun kankaaksi valitsin ikisuosikin Kaivo - kankaan. Se on vaan niin kaunis, omalla karulla kielellään. Kaksi niin erilaista ja niin vahvaa kuosia rinnakkain. Riitelevät sopivan suloisesti sekamelskana keskenään ja samalla jollakin kummallisella tavalla täydentävät toisiaan. Marimekon tyyliin kuuluu sotkea kuoseja keskenään ja näiden kahden kuosin yhdistämisen kohdalla olen välillä ihan fine ja välillä taas tuntuu, että riitelevät keskenään. Siihen ne kuitenkin jäävät tämän arkisen sekamelskan keskelle. Muistuttamaan, ettei kaiken tarvitsekkaan olla aina niin viimeisen päälle tyylipuhdasta ja harkittua, joskus on hyvä sisustaa ihan vain fiiliksen mukaan.


Huomaan yhä enemmän suuntaavani sisustuksellisia ajatuksia kuistin puoleen. Pois sulaneet lumet ja auringonpaiste herättelivät innostuksen tehdä pieniä muutoksia kuistin suhteen. Niinpä olenkin eilisen päivän raivannut kuistia erilaisista tavaroista ja siirtänyt meitä aikansa jo palvelleet hakemaan uutta kotia. Jotain pientä uudistusta luvassa, mutta siitä lisää kunhan aika antaa myöden.
P.S tänään palautin lopputyöni, jos hyvin käy ja täydennettävää ei ole toukokuun lopussa kahvitellaan sitten valmistumista! Jes, pitäkää peukut ylhäällä!


8 kommenttia:

  1. Hyvin passaavat yhteen, ei minun silmään riitele, kun värimaailma on sama. Minua kans on alkanut musta houkuttaa tehostevärinä ja ryhdintuojana. Pari vuotta sitten olisin varmaan nauranut ajatukselle mustavalkoisesta olohuoneesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista kun se maku saattaa niin muuttua. Olen oppinut tässä vuosien varrella: "Never sau never" :P

      Poista
  2. Hyvältä näyttää uusi taulu ja upeasti sopii kuosit yhteen!

    VastaaPoista
  3. Tuo kuosi on kyllä niin kaunis :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)