Messuviikonloppu onnellisesti ohitse. Aikamoinen työmaa noissa messuosastoiden pystytyksessä kyllä on. Olimme viikonlopun siis Maailman paras paikka- blogin Jossun kanssa Kajaanin Rakenna, Sisusta, Asu- messuilla Kajaanihallissa. En ole koskaan aikaisemmin ollut blogini kanssa missään messuilla, vaikka näillä samaisilla messuilla olen useamman kerran ollut Ouluhallissa oman leipätyöni puolesta esittelemässä. Toteutimme Jossun kanssa siis bloggarien stailaushaasteen. Jossu stailaisi olohuonetilan ja minä lastenhuoneen.
Seinärakenteet osastoille toteutettiin OSB- levystä, joka minun puolelleni maalattiin mustalla ja valkoisella. Seinän struktuuri on todella kaunis ja näkyy kivasti myös maalin alta. Maaleista kiitos K-rauta Kajaani!
Oman osastoni stailasin melkeinpä kokonaan jo kotoani löytyvillä tuotteilla. Musta Combonibili ja osaston vetonaulana toimineet Muumivalaisimet ovat Kajaanin Valomaailmasta. On muuten ihana kauppa ja asiakaspalvelu ihan loistavaa.
Stailauksessani käytin tehostevärinä kirkasta keltaista. Takuuvarmojen mustan ja valkoisen rinnalla.
Pöytäryhmässä olevan pöydän olen itse maalannut mustalla miranolilla olohuoneen pöydästä. Tuoleina ikean jakkarat. Mustalle seinälle katseenvangitsijaksi valitsin Marimekon kulkue- kankaasta valmistamani kookkaan taulun. Sen värit ovat niin kauniit. Petauksessa käytin Marimekon räsymatto- kuosin lakanoita.
Suoloinen pilvi yövalo on Little Lovely Companyn ja Minime.fi verkkokaupasta. Minimesta ovat myös paljon ihastelua osakseen saaneet 3Sprouts - sarjan säilytyskorit ja sängyn yläpuolella olevat hauskat lasten hengarit.
Säilytyslaatikoiksi valitsin Legon isot säilytyspalikat. Kokonaisuudesta tuli aika kivan pirtsakka ja stailaus saikin paljon kivaa palautetta messukävijöiltä.
Eilen olikin meillä jännät paikat kun Ruoholan Laura haastatteli minua ja Jossua messukävijöiden edessä. Laura tuntui olevan oikein kiva tyyppi. Kokonaisuudessaaan messuista jäi kiva mieli. Tapasin uusia kivoja tuttavuuksia, sain yhteistyö ja työtarjouksia ja mukavaa, mieltä piristävää palautetta. Jossun kanssa oli kiva työskennellä ja tiimityö toimi. Ehdottomasti voisin lähteä uudelleenkin.
Mutta mitäpä tykkäätte te lukijat stailaamastani tilasta?
Oma tytär tykkäsi ainakin kovasti :)
Hei ja vinkkaappa tässä, jos kävit paikalla katsastamassa osastomme olisi kiva kuulla kommenttia teiltäkin.
Kiitos vielä yhteistyökumppanit, Jossu ja kaikki messukävijät.
Nähdään ja kuullaan!
Kiitos itsellesi, kun lähdit mukaan! Pulassa olisin ollut ilman sinua <3 Ja lainatavaratkin on nyt onnistuneesti palautettu, Muumipeikko matkasi takaisinkin etupenkillä :)
VastaaPoistaHyvältä näyttää. Tykkään todella paljon tuosta keltaisesta, piristää kivasti mustavalkoista sisustusta.
VastaaPoistaTuo pilvilamppu on suloinen, mutta legot vievät voiton :)
Upeat oli stailaukset ja kiva että lastenhuoneesta löytyy muutakin väriä kuin vaaleansinistä tai -punaista!
VastaaPoistaJa muumihullulle tuo lamppu oli huippu;)