lauantai 24. syyskuuta 2016

Syksy!

Pakko kait se on uskoa, että kesä on oikeasti ohi nyt. Vettä sataa taas, niin satoi eilenkin. Puut on puottaneet jo osan lehdistään ja puolukat on kypsiä. Pelargoniat on vaihtunut callunoihin ja amuisin saa vetää pipon päähän. Eilen leikimme jo lamppupiilosta. Tykkään syksystä, mutta saapuvan talven tulo ahdistaa. Pimeää, kylmää. Ainut hyvä asia talvessa on hiihtäminen ja kevättalven aurinkoiset ilmat, jolloin taas saa lupauksen keväästä.
On syksyssä niitä mukaviakin asioita. Kynttilöitä on kiva poltella illan pimetessä, muhkeat torkkuhuovat voi kaivella esiin ja sohva täyttyy pehmeistä tyynyistä, joihin illalla on mukava kaivautua kuin pesään. Löylyt mökkisaunassa öljylampun kajossa, pimeässä myrskyävää oulujärveä kuunnellen. Siinä on jotain maagista!
Selvästi taas huomaan itsessäni kesän mentyä sisustusinnostuskin palaa hiljalleen. Huomaan pohtivani syksyisiä tekstiilejä, valaistusta ja seiniä. Niin seiniä! Villi idea kutkuttaa mielessä, toteutusta vielä pohdimme. Eräs sisustushaavekin olisi. Toteutuisikohan se synttäri -tai joululahjaksi ;) ?
Viime viikolla käväisin vielä Kodinykkösen loppuunmyynnissä. Ilokseni löysin useamman kivan jutun kotiimme. Sellaista pientä piristystä sateen keskelle.




Neulottu huopa näytti niin ihanan lämpimältä ja pehmoiselta, että se sai lähteä matkaani.


Yksi peikonlehti oli vailla kaunista säilytyskoria ja sieltähän se alesta löytyi. Useita kokoja oli vielä jäljellä. Tämä taisi olla keskikokoinen.



Maljakko oli kivan erikoinen ja ihastuin tuohon nahkaiseen yksityiskohtaan.
Nyt lisäsin neilikoiden joukkoon muutaman kauniin sävyisen marja- aronian oksan. Ihanat syksyn värit!


Paikallisesta sisustuspuodista hain vielä syksyisemmät pallovalot muten aika värittömään olohuoneeseemme. Oranssia, kanervaa, beessiä ja harmaata. Samoja sävyjä tyynyihin ja kynttilöihin. Valmis!




Tänään on vuorossa yläkerran huoneiden suursiivous. Tytöt jo eilen omissa huoneissaan aloittelivat ja minä järjestelin keittiönkaappeja. Lelulaatikot pitäisi ennen joulua päivittää kuosiin ja järjestystäkin pitäisi kuulemma vaihtaa. Ei auta muu, kuin alkaa hommiin. Nauttikaa sunnuntaista :)

3 kommenttia:

  1. Ihanan torkun löysit, täällä vastaava etsinnässä! Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt. Tuo huopa on kyllä aivan ihana <3
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Touhukasta sunnuntaita teille :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)