lauantai 19. joulukuuta 2015

Lastenhuoneen joululook ja alekoodi tarjolla

Tänään pestiin sauna ja siivottiin ja järjesteltiin esikoisen kanssa hänen huoneensa joulukuntoon.
Jo aiemmin laitoimme hänen toiveidensa mukaan mustavalkoisen pienen joulukuusen huoneeseen. Se toimii kivasti myös yövalona yöllä. Siivosimme myös vähän tavaroita pois, joita ei tarvita tai joilla ei leikitä. 


Asensimme seinälle myös jo syksyllä Maxplaysta saamani vuorihyllyn. Vuorihylly pääsi esittelemään tyttären kynsilakkakokoelmaa. Näin ne pääsivätkin tosi kivasti esille ja samalla tuovat ihan himppusen väriä seinälle. 


Paketissa tulleet puut taas pääsivät yövalopupun kotimetsäksi. Kauniisti käyvät tuohon seinustalle. 



Ensin meinasin tätä vuorihyllyä pojan huoneeseen, mutta tytär keksi, että olisi kiva hänen kynsilakoilleen, niin sinnehän se sitten päätyi. Oikeassa oli, joskus noilta lapsilta tulee oikeasti hyviä ideoita. Itse kun tahtoo tulla sokeaksi sisustuksilleen. 




Jos innostuit vuorihyllystä tai vaikkapa silikoniset pilvitabletit on hankintalistalla
tässä sulle alekoodi MaxPlayn verkkokauppaan
Koodilla:
"LOVE"
saat -15% KAIKESTA
ajalla 18-24.12.
Nyt kantsii palkita vaikka itsensä vuoden uurastuksesta ;) 




Mä lähden nyt sytyttelemään kynttilät päivällä rakentamiimme lumilyhtyihin ja alan saunanlämmitys puuhiin! Hyvää viikonloppua sinne!

1 kommentti:

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)