sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kuuset kuistille ja lastenhuoneeseen

Ehdittiin viikonlopun touhuista huolimatta koristella kuuset kuistille ja lasten huoneeseen, Eilinen päivä hurahti kaupungissa joulujuttuja humputellen koko porukalla. Ja tänään on esikoisen esiintyminen itsenäisyyspäivän juhlassa. Kohta alkaa vaaterumba ja tukan väkerrys. Ennen sitä, ehdin kuitenkin muutaman kuvan lisätä kuusistamme. 
Kokeilin yhdellä pienellä oikealla kuusentaimella, kestäisikö tytär jo oikean kuusen sisällä. Harmitus, ei kestänyt lainkaan. Henkeä ahdistaa ja yskittää. Tyydymme siis tänäkin vuonna muoviseen kuuseen. No jos joitain positiivista, niin ainakaan se ei sotke niin kuin oikea kuusi ;) 
Kuistille koristelimme oikean joulukarkkikuusen. Nimittäin punaista, valkoista ja hopeaa. Paljon kimallusta. Siitä tuli aika runsas, mutta kaunis.




Esikoinen sai tänäkin vuonna omaan huoneeseensa pikkuisen valkoisen kuusen. Viime vuosien sijaan tänä vuonna pinkit saivat väistyä tytön toiveesta ja tilalle hän halusi oman mieltymyksensä mukaan musta- valkeankoristelun. Ihan hauska on tuo mustavalakoinenkin. Eikös? 





Kyllä kuusen tuovat mukavaa tunnelmaa ja jouluntuntua kotiin. Mutta nyt kipinkapin valmistautumaan suureeen hetkeen! Hyvää itsenäisyyspäivää!

5 kommenttia:

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)