Tarve aloittaa vihdoin makuuhuoneemme remontointi, säilytystilanpuute.
Perheen ja samalla harrastusten ja harrastusvälineiden kasvaessa, ovat säilytystilamme jäämässä auttamattomasti liian pieneksi. Minä kun kuulun vielä siihen kastiin, että en halua säilyttää kausi urheiluvälineitä tai kausiulkovaatteita ulkovarastossa, vaan ne pitää säilyttää lämpimässä sisällä.
Lasten kasvaessa myös vaatekertojen määrä sekä niiden erilaisten harrastusten tuoma harrastusvälineiden määrä on kasvanut hurjasti. Säilytettävänä on kypärät luisteluun, moottoriurheiluun, ratsastukseen. Monot, luistimet jne.
Säilytystilantarve sai siis meidät pohtimaan uusia säilytysratkaisuja kotiimme.
Meidän vanhempien makuuhuone on suhteellisen suuri. Lattiapinta-alaa noin 35m2. Vinokatto huoneessa syö osan tilasta niin, että niille kohdin on vaikea keksiä järkevää käyttöä.
Aloinkin pohtimaan, kuinka tuon hukkatilan saisi hyötykäyttöön.
Ratkaisuna keksimme teettää tuolle koko 5m matkalle mittatilauksena liukuovikaapistot.
Korkeus kaapistoilla tulee olemaan noin 180 ja leveys tuon 5m. Siitä kun laskee, aika kivasti saadaan uutta säilytystilaa kotiin.
Kaapistojen toimittajaa valitessamme minulla oli muutama asia, joita halusin painottaa.
Mieluusti antaisin tilaukseni lähialueen, Kainuun korpien yrittäjälle. Toiveenani oli myös, että saisimme henkilökohtaista palvelua ja opastusta, joten tukkukauppiaat eivät tulisi kysymykseen.
Tutkaillessani tarjontaa löysin Kainuussa suhteellisen tuoreen nuoren yrittäjän, joka tarjoaa sekä keittiö-, että liukuovikaapistoja.
Valitsemamme yritys on Kajaanilainen Kainu Keittiöt.
Nettisivujensa "myyntipuheessa" Kainu Keittiöiden yrittäjä Timo toteaa näin:
" Kainu Keittiöt tarjoaa ratkaisut haastaviinkiin kohteisiin jo lähes 10 vuoden ja 1000:n kohteen kokemuksella. Me hoidamme kaiken mittauksesta ja suunnitelusta asennukseen. Aina siinä laajuudessa, kuin itse haluat".
Juuri kuin meille osoitettu myyntipuhe. Ei nimittäin ole laisinkaan helppoa asentaa liukuovikaapistoja vinokaton alle. Jo pelkkä kiinnitys tuottaa päänvaivaa.
Otin yhteyttä Timoon ja sovimme tapaamisen meille kotiin. Arvostan näissä isommissa hankinnoissa ammattilaisen henkilökohtaista palvelua ja suunnitteluapua. Vaikka minulla selkeät suunnitelmat materiaalien ja ulkonäön suhteen olikin, oli Timosta paljon apua. Tarkat mitat, järkevä sijoituskohta, sijoituskorkeus, kiinnitystapa, peittolevyt jne.
Monta asiaa olisi jäänyt huomaamatta ilman ammattilaista.
Asia, mistä yllätyin todella positiivisesti oli se, että heidän tarjoamansa tuotteet ovat kotimaisia. Meille siis tulee täysin kotimaiset laadukkaat ovet ja kiinnitykset sekä samalla voimme tukea lähiseudun yrittäjyyttä. Jes, nappivalinta!
Kainu keittiöt tarjoavat myös asennuspalveluita, mutta me hurjina päätimme kokeilla itse asentaa kaapistot. Ensimmäisenä etappina oli tämä vinokaton kiinnityspalojen asentaminen. Aikansa tuo mies siinä näitä pyöritteli ja käänteli, mutta siinä ne nyt sievässä rivissä odottavat.
Nyt saatiin otettua tarkat mitat, ovia varten tehtaalle.
Innoissaan täällä jo ootellaan ovia. Lyhyet toimitusajat minusta mittatilausoville, jos jo parissa viikossa saapuvat meille.
Semmoista puuhataan täällä kaiken muun ohella. Viikonloppuna olisi luvassa maalausta sekä tapetointihommia.
Mutta mikä tärkeintä, viikonloppuna aion nukkua piiitkät päikkärit ja pitää kunnon karkkipäivän :)
Tsemppiä vielä perjantaihin!
Semmoista puuhataan täällä kaiken muun ohella. Viikonloppuna olisi luvassa maalausta sekä tapetointihommia.
Mutta mikä tärkeintä, viikonloppuna aion nukkua piiitkät päikkärit ja pitää kunnon karkkipäivän :)
Tsemppiä vielä perjantaihin!
Mä haaveilen isommasta vaatehuoneesta, mutta sitten pitäisi varmaan tehdä lisärakennus kotiin:) Hyvin sitä saa kaappeihinkin organisoitua tavarat ja vaatteet, kun suunnitteluvaiheessa miettii mitä minnekin laittaa.
VastaaPoistaJoo saa, meillä on tosi vähän vaatekaappeja ja yksi vaatehuone. Iso perhe ja säilytystilan tarve....HUUTAVA! :) Jospa sitä nyt hetkeksi riittäs taas.
PoistaOnko Kajaani mielestäsi korpea!!!
VastaaPoistaNo kuten Näläkämään laulussa sanotaan. Real Kainuulainen kyllä tietää ;)
PoistaHaha, mä arvasin, että joku anonyymi vetää herneen nekkuun tuosta korpi jutusta :D Sähän sitä paitsi kirjoitit Kainuun korpien yrittäjistä... Tämä anonyymi ei ole koskaan tainnut kuulla Nälkämaan laulusta ja sen alkulauseesta "kuulkaa korpeimme kuiskintaa"....
VastaaPoistaHyviltä vaikuttaa teidän suunnitelmat, innolla odotan lopputulosta!
nämä Anonyymit ;) Tuu sitte kattoon ;)
Poista