perjantai 15. toukokuuta 2015

Vinkki gluteenittomasta suolaisesta herkusta kevään juhliin.

Meillä perheessä kun on  näitä gluteenitonta ruokavaliota noudattavia niin uusien gluteenittomien reseptien hakeminen ja suunnittelu on tuttua juttua. Aika nihkeästi olen löytänyt valmiiksi hyviä, maukkaita gluteenittomia reseptejä.
Nyt kehittelin gluteenittoman ja viljattoman version kevään juhlapöytiä varten suolaisesta hyydytetystä juustokakusta.
Perinteisistihän näissä suolaisissa versioissa pohjassa on leipää, gluteenitonta leipääkin siinä voisi käyttää mutta siitä tulee helposti tosi pehmeä. Lisäksi halusin hakea uusia käyttötapoja paikalliselle juustoleivälle. Juustoleivässä on paljon hyviä käyttömuotoja leivonnassa ja ruoanlaitossa, Lisäksi siinä on paljon proteiinia ja vähän hiilareita, käy siis eri hyvin myös vähä hiilarista ruokavaliota noudattaville.


Joten, laitoinkin kakun pohjaksi kokonaisen Haapalan juustoleivän vähälaktoosisena versiona. Juustoleipä oli juuri oikean kokoinen  irtopohjavuokaani, eikä tarvinut leikelle muotoa lainkaan.
Täyttteen soveltelin omasta päästäni.



 Silppusin vaahdotetun kerman sekaan palvikinkku, punaista paprikaa ja purjoa. Maustamiseen käytin mustapippuria ja vahvaa sinappia. Tuorejuustoksi täytteeseen valitsin aurinkokuivatun tomatin makuisen version.



Hyydykkeenä käytin liivatelevyjä summassa arvoin määräksi 4 kpl ja se oli juuri oikea määrä tuolle määrälle täytettä. Koristelussa käytin perinteisiä lähikaupasta löytyviä tuotteita, rucolaa basilikaa, tuorekurkkua, palvikinkkua, metwurstia ja pari kirsikkatomaattia.






Mukavasti sulautuu juustoleipä täytteeseen ja makuihin.



Ohje kakun valmistamiseen;


Täyte:

4 liivatelehteä

2 1/2 dl vispikermaa

400g aurinkokuivatun tomaatin makuista tuorejuustoa

2 punaista paprikaa

purjoa

n. 2 rkl vahvaa sinappia

mustapippuria

1/2dl vettä


Pohja: 

Haapalan juustoleipä


Valmistusohje:

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Leikkaa kinkku ja paprikat sekä purjo hienoksi silpuksi.

Vatkaa kerma kevyesti vaahdoksi.

Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja pilkotut ainesosat.

Lisää sinappi ja mustapippuri.

Kiehauta vesi ja sulata liivatteet siihen.

Sekoita liivatteet ohuena nauhana koko ajan vatkaten täytteeseen.

Asettele Haapalan  juustoleipä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.. 

Lusikoi täyte vuokaan juustoleivän päälle..

Heiluttele vuokaa varomasti, että täyte leviää tasaisesti.

Anna hyytyä vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli.

Irrroita täyte reunista terävää veistä käyttäen. Irroita reuna ja nosta kakku tarjoilualustalle.

Koristele mielesi mukaan!


Antoisia leivontahetkiä!


4 kommenttia:

  1. Mahtava idea ja kaunis siitä tulikin, wau!
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava idea! Mä olen tosi huono tekemään mitään voileipäkakkuja, niin tämähän kävisi mainiosti suolaisesta tarjottavasta :) Nyt ei puutu enää kuin juhlat ;)

    VastaaPoista
  3. Kaverilta vasta kuulinkin, että leipäjuustoa käytetään myös kakkujen pohjana, ja on sitten gluteenitonta. Pitäisiköhän tätä testailla tyttöjen synttärijuhlissa!

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)