lauantai 3. tammikuuta 2015

Heippa joulu!

Tänään lähti viimeiset joulukipot ja kupit ja tähdet ikkunoista oottelemaan seuraavaa marraskuuta ;)
Jotenkin tosi raikas olo tuli kodin suhteen kun sai tavallaan ylimääräiset tavarat pois. Vaikka ihanaa tunnelmaa ne valot ja koristeet tuovat, mutta aikasa kutaki. Nyt on jo aika suunnata katseet kevääseen ja aurinkoisiin ajatuksiin. Menisi äkkiä tämä tammi,- ja helmikuu! Ärsyttävimmät kuukaudet koko vuodesta kun on niin pimeetä ja aurinkoa ei juuri näy. 







Jätin pellavatähdet vielä, ne ei niin kamalan jouluiset ole niin saavat vielä hetken paikkansa pitää.

En ole tainnut mainitakkaan tästä joulukuun alussa ostamastani Karlssonin Sunflower kellosta. Ihastuin tähän ikihyviksi heti ensi vilkaisulla. Ja se on niin ihanan sävyinen <3 Aikaisemmin meiltä löytyy Karlssonin Sunbrust malli, mutta se on pikkasen liian blingi tähän meidän alakerran sisustukseen. Yläkertaan se taas on ihan nappi! Eli se majailee nykyisellään siellä.




Valaisinhankintoja olen pohdiskellut, pojan huoneeseen ja makuuhuoneeseen ainakin pitäisi uudet saada. Eräs kiva olisi kiikarissa myös keittiöön, jos vain raskin :P
Pari diy- prokkista on suunnitelmissa, inspiraatiota odotellessa.
Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu?

18 kommenttia:

  1. Niin ihanan ja raikkaan näköstä teillä!
    Mukavaa lauantai iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Teillä näyttää ihanan raikkaalta ja valoisalta! <3 Niin ihana kuin joulu onkin, niin kyllä alkaa pian tehdä mieli keväisempää joulun jälkeen. :) Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä valoa sitä niin kovasti kaipaa tähän vuodenaikaan. Samoin sinne, mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Täälläkin joulu riisuttu, ja kevät jo kovin mielessä. Ihana sisustus teillä! :)

    VastaaPoista
  4. Voi, on niin haikeeta kun joulu on ohi, en taida ottaa tähtiä ikkunasta ennen huhtikuuta! :D kaunis tuo kello!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se kyllä haikeetakin, samanlaista tunnetta ei ole kun sen kerran vuodessa. Kello on minustakin niin ihana ;)

      Poista
  5. Tähdet sopii hyvin sisustukseen vaikka läpi vuoden. Viikonloppu on mennyt perheen kanssa ja pojan jalkapalloharrastuksen merkeissä. Huomisen ajattelin pyhittää ihan vaan löhöilylle :D

    VastaaPoista
  6. Meillä vielä nautitaan kynttilöistä ja jouluvaloista, vaikka kuusi on sentään viety. Minä niin tykkään piristää tätä pimeyttä joulun lämpimällä tunnelmalla, kevätsisustus saa vielä hetken odottaa. Ainakin tämä joululoman loppuun, vielä kolme päivää jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne tuo ihanaa tunnelmaa. Nautihan joulusta rauhassa loman loppuun saakka, mukavia viimesiä lomapäiviä.

      Poista
  7. Meilläkin joulu sai jo mennä. Katseet on suunnattu kevääseen, vaikka tammikuu tuntuukin aina niin pitkältä. Makkariin pitäisi saada uusi valaisin. Pari mattoakin pitäisi vaihtaa, mutta katsotaan nyt, mitä ajatuksia kevään värit herättävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö ookki, ja helmikuu menee kans siihen matelevaan kastiin! Onneksi helmikuu on niin lyhyt. Pitää ootella kevätvalikoimat ja katsastella sitten. Olis pari remppajuttuakin....

      Poista
  8. Ihania kuvia! Meilläkin tarkoitus raijata viimeiset koristeet tämän viikonlopun aikana pois.
    Kohta onneksi päästään nauttimaan keväisistä auringonpaisteista ja ehkä niistä kimaltelevista hangistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Niinpä, voi että on ikävä kevätaurinkoa. Mieli piristyy silloin ihan hirmuisesti.

      Poista
  9. Oo upea tuo kello ♥
    Mukavaa uutta vuotta ja joulunjälkeistä aikaa :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)