Sydämentykytyksiä

Sai aikaan tämä aivan IHANA vanha pinnatuoli, jonka ihana, rakas mummo minulle lahjoitti.

Eilen oltiin mummin kanssa huutokaupassa ja siellä samanlaista tuoliparia itselleni huusin. Mummi minua toppuutti ja sanoi, että " elähän mahottomia huua, kyllä se löytyy tuommonen". No minä jätin huutamisen ja illalla mummo tuli käymään ja sanoi, että siellä se tuoli nyt sinua mummolassa oottaa.

Voi, että olin innossaan. Teki mieli rutistella mummo, niin iloinen olin. Tänä aamuna anivarhain sitten kipaisin tämän kaunottaren hakemaan ja se pääsikin ihan paraatipaikalle olohuoneeseen. 

Oli pölyttynyt mummolan varastossa jo hyvän tovin ja mummillle ja papalle sillä ei mitään arvoa kuulema ollut. No mulle on! 

Onneksi jätin huutamisen sikseen, tämä kun ei tullut maksamaan muuta, kuin putsaamisen vaivan. 

Tykkään, että sisustuksessa on oikeesti niitä vanhojakin tavaroita, joilla on jokin tarina kerrottavanaan ja tuovat sitä kaivattua kerroksellisuutta ja lämpöä. Ehkäpä se tavaran kertoma tarina luo ympärilleen sen lämmön ja kodikkuuden tunteen. 

Liian pliisu ja sisustuslehdistä kopioitu sisustus  ei tee vaikutusta. Sisutamisen ydin minun mielestäni on oivallus, idearikkaus ja uskallus. Ei kopiointi, rahalla mälläys tai tylsyys. 

Sellaiseksi sisustajaksi kun oppisi. 

Mutta nyt istahdan hetkeksi sohvalle ihailemaan uutta vanhustani. 

Mukavaa loppuiltaa jokaiseen kotiin.