maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäistouhuja

Aivan ihania ilmoja on riittänyt koko pääsiäisen. Ainakin täällä meilläpäin aurinko on paistanut ja sulattanut loputkin jäljellä olleet lumet.
Perheemme pieninkin parantui onneksi pääsiäiseksi ja pääsimme viettämään aikaa mökillä. Ei harmittanut enää lainkaan kylpyläloman peruuntuminen, mitäs sitä näin hienoja kelejä sisällä altaassa lillumaan.  Ehdittiin myös ottaa hiekkalaatikko pikkuleikkijien käyttöön ja avata leikkimökin ovet talviteloilta. Liukumäkikin pääsi jo ulos vietettyään talven pimeässä varastossa. Vois sitä lasten riemua. Joskohan jo vapuksi kokoaisi trampoliininkin.
Grilliherkut maistuivat pitkän talven jälkeen taivaallisilta ja niiden jälkeen upposivat aamulla lasten etsimät pääsiäskukon piilottamat suklaamunat. 
Ennen pääsiäistä lupasin itselleni viettää kiireetöntä aikaa ja nauttia perheen kanssa vietetystä ajasta, ilman kiirettä paikasta toiseen. Siinä onnistuttiin tänä pääsiäisenä. 
Pötköteltiin pitkälle aamuun sängyllä katsellen lasteleffoja ja nauttien aamupalallakin vähän suklaamunia. Ei kalenterimerkintöjä, vaan tehdään mitä mieli tekee.
Mökillä järvi on vielä jäässä, mutta rantahiekka sula. Teimme hienoja hiekkakakkuja ja leikimme käpylehmillä. Ihmeellisesti vielä tämänkin ajan lapset innostuvat käpylehmistä ja kortteista rakennetuista aitauksista niille. Rakensimme myös puroja jäälle, muistan kuinka mieleistä hommaa se oli itsellekkin lapsena. Tuntikausia saatettiin veljen kanssa rakennella puroja ja patoja hiljaa sulavalle jäälle.
Tänään käydään vielä perhekirkossa ja nautiskellaan pääsiäisen viimeisistä suklaamunista. Huomenna koittaakin sitten arki, mutta ehkäpä jo ihan odotettu sellainen. Toivottavasti teidänkin pääsiäinen oli onnistunut.











20 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia!!! Ihan kuin etelänrannoilta!!! ♥ Teidän pääsiäinen kuulostaa ihanalta! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia <3 Meillä on jo vapaat vedet, ihan tuli kyllä etelän rannat mieleen

    VastaaPoista
  3. Ihana pääsiäisloma teillä! Nyt on kyllä ilmat suosineet oikein kunnolla - aivan upea auringonpaiste <3

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut ihana pääsiäinen. Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi miten ihania kuvia. Kiva fiilis välittyy tänne saakka :)

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ihanan näköisiä puuhia! Kaunista. Kiva kun löysin blogiini, niin minäkin löysin tänne. :) Tulin lukijaksi.

    VastaaPoista
  7. Ihana tunnelma ja hyvät värit näissä kuvissa! Vaikuttaa oikein kivalta pääsiäiseltä :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)