keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Esiteinin valtakunta

Jatketaanpa näppärästi tällä lastenhuoneteemalla. Edellisessä postauksessani kuvat olivat keskimmäisen tyttäreni huoneesta. Tänään katsellaan kuvia vanhimman tyttäreni valtakunnasta.
Pääväreiltään huone on musta-valkea- harmaata. Eikä vain äidin mieltyysten mukaan, vaan myös tyttären toiveesta. Ennen huone oli söpön vaaleanpunertava kaikenlaisine söpöine tilppeineen. Eräänä päivänä tytär vain ilmoitti haluavansa isojen tyttöjen huoneen ja mustavalkoista. Niin on meidänkin perheessä pinkkien unelmien aika jo ohi.
Tapetin tytär valitsi tuolloin itse. Myös minä pidän valinnasta kovasti ja onhan tuo vähän paremmin aikaa kestävä, kuin vaaleanpunainen hattara :) 



Hirveästi huoneeseen ei kalusteita ole yritetty mahduttaa, ne tärkeimmät: Työpiste, säilytyskalusteet ja sänky. Leluja ja muuta tilpehööriä varten on myös erilaisia laatikoita ja rasioita, sekä samassa huoneessa sijaitseva vaatehuone. Kätevästi saa piiloon silloin, kun eivät leikeissä ole.
Eniten tytär käyttää aikaansa piirtämiseen, maalaamiseen ja värittämiseen joita varten kunnollinen työpiste on ehdoton. 




Lisäksi hän soittaa paljon koskettimilla, nekin mahtuvat näppärästi sängyn alle silloin, kun ei ole soittohetki. Uuden sängyn hankkiminen alkaisi olla ajankohtaista, Olisi kätevää laittaa puoliparvi tai vaikkapa kerrossänky, mutta haastava vinokatto-osuus torppaa idean heti alkuunsa. Ikkunan edessä on patteri, joten siihenkään ei sänkyä talviaikaan voi sijoittaa. Millaisia sänkyjä teidän esiteineiltä löytyy? Ehkäpä sänky jollain säilytysominaisuudella olisi toimiva ratkaisu.





 Nykyajan lapset eivät onneksi näköjään kaipaa massiivisa boomboxeja vaan tarvittavat musat kuunnellaan kuulokkeilla tabusta tai kännykästä. Huh, onni korva paroilleni :) 
Akuutteja muutoksia tai puutteita, sänkyä lukuun ottamatta ei ole asukkaan tai minun toiveissa, joten toivottavasti tällä mennään vielä pitkään :) 








3 kommenttia:

  1. Meillä on pojalla normaalia pidemmillä jaloilla runkopatjasänky, sen alla on sitten kaksi rottinkilaatikkoa, joihin saa tavaroita jemmaan.
    Ihanan näköinen huone teidän esiteinillä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa väljyyttä ja mustavalkoisuus sopii kun nenä päähän!

    VastaaPoista
  3. mistä tuo ihana tuoli työpöydän edessä on? entä tuo "oot niin ihana"- tekstihomma hyllyllä? sievä huone :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)