lauantai 18. kesäkuuta 2016

Haasta itsesi!

Tämä viikko onkin tuonut mukavia haasteita. Joskus on mukava haastaa tekemään itseään uusia, ehkä vähän jännittäviäkin juttuja. Minä tykkään kokeilla kaikkea uutta ja haastaa itseäni sekä fyysisesti, että henkisesti. Opintojen päätyttyä oli vuoro haastaa itseään fyysisesti.
Alkuviikosta kävimme mahtavan työporukkani kanssa seikkailuradalla kiipeilemässä. Kiipeilimme noin 5-6 merin korkeudessa olevilla vaijereilla suorittaen erilaisia temppuja ja ohituksia. Hitsi, että pelotti astua siihen vaijerille ja luottaa, että mä selviän tästä. Ja niin selvisin, enkä tipahtanut edes kertaakaan. Mahtava fiilis. Innostuimme ystäväni kanssa lajista niin, että päätimme viedä miehemme kiipeilemään myös, siinäpä sitä sitten otetaan tietenkin naiset vs. miehet skabaa ;)





Samalla reissulla kokeilimme myös Suplautailua. Tykästyin lajiin kovasti. Lajissa melotaan seisaaltaan suplaudan päällä. Innostuimmepa kokeilemaan muutamia temppujakin. Ja niinhän siinä kävi, että suplautaa itselle katsellessa on viikko vierähtänyt :)


  Sokerina kaiken kivan päälle osallistuin perjantaina Oulujoen Tervasoutuun, jossa soudimme kirkkoveneellä kahdeksan muun kanssa 60 kilometrin matkan kaunista Oulujokea pitkin.
Mahtava porukka, upeat maisemat ja mieletön kokemus. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen.
Ihanaa päästä kokeilemaan uusia,  jännittäviä asioita. Hyvässä porukassa ei matkakaan tuntunut miltään.

Tänään voikin hyvillä mielin keskittyä kasvimaan  hoitoon ja pihatöihin. Aktiivista viikkoa sulle!

2 kommenttia:

  1. On hyvä välillä haastaa itsensä!
    Sulla ollut kyllä mukava viikko ja kivaa fyysistä tekemistä.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Onko Oulussa jo avattu seikkailupuisto raksilaan? Google ei antanu hirveästi tietoa. Näyttää tosi kivalle.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)