tiistai 23. kesäkuuta 2015

Jätskileivoksia aurinkopäivään

Eilen oli mahtavan lämmintä. Aurinko on kumma kapistus, kun se saa väkisin suupielen kääntymään ylöspäin ja touhuvaihteet päälle.
Lämpimän päivän iloksi teimme lasten kanssa eilen jäätelöleivoksia. Muokkasimme ohjeen glutenittomaksi ja laktoosittomaksi. Ai herkku, että olivat hyviä. Kokeileppa sinäkin, ohjeen löysin Kinuskikissan sivuilta.



Ohje:

Pohja:
225 g digestive-keksejä
100 g voita tai margariinia

Täyte:
1 ½ l vaniljajäätelöä
3 dl suklaakastiketta
3 isoa (á 56 g) Daim-patukkaa


Vuoraa uuni- tai kakkuvuoan (neliö: 20 x 30 cm, pyöreä: 24-26 cm) pohja ja reunat leivinpaperilla.
Murskaa keksit kaulimella tai tehosekottimisessa. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle. Nosta pakkaseen jähmettymään noin 15 minuutiksi (suunnilleen jäätelön pehmittämisen ajaksi).

Laita vaniljajäätelö kulhoon. Anna sen sulaa hetken aikaa ja sekoittele, kunnes jäätelö on pehmeää

Levitä jäätelö pohjan päälle. Nosta pakkaseen 30 minuutiksi, jotta pinta jähmettyy

Levitä päälle suklaakastike.

Rouhi Daim-patukat veitsellä ja ripottele rouhe suklaakastikkeen pinnalle.

Anna kakun olla pakkasessa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua. Kakun voi tehdä pakkaseen jo paljon etukäteenkin. Halutessasi voit leikata kakun leivoksiksi.

4 kommenttia:

  1. Gluteeniton ja laktoositon herkku kuulostaa ihanalta. Ja arvatenkin myös maistuu :)
    Mitä laitoit Digestive-keksien tilalle? Vai saako niitä gluteenittomina? (en ole koskaan hoksannut tutkia)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)