Juhannusaattoa huomenna vietellään. Meillä sitä vietetään perinteisesti mökillä perheen ja sukulaisten kanssa. Rantasauna koivuvastalla ja tervashampoolla. Grilliherkkuja, juhannuskokko, herkuttelua ja hyvää seuraa. Leivoin tänä juhannuksena oikein klassikko kakun,, nimittäin Brita-kakun. Harmitti etten saanut suomalaisia mansikoita kakkuun ulkomaisia en halua käyttää torjunta-ainejäämien ja muiden epäpuhtauksien vuoksi. Enkä varsinkaan lapsilleni niitä syöttää. Jouduin siis vähän soveltamaan ja käytin mustikoita, minttu daimsuklaata ja kiiviä. Ainakin siitä tuli erilainen Brita- kakku.
Kukat tänä juhannuksena ovat Pioneita, keskikesän hurmaavan tuoksuisia kuningattaria. paikallinen yrittäjä on äärettömän taitava omalla sarallaan ja on rikkaus, että tämmöiseltä pieneltä maalaiskylältäkin saa kauniita kimppuja.
Paikallisesta leipomosta hain uunituoretta valkosipuli- juustoleipää ja aamiaissämpylöitä, paikallisen juustolan leipäjuustoa salaattiin ja vartaisiin, salaatit omasta maasta. Lähiruokaa parhaimmillaan.
Hyvää ja rauhallista juhannusta!
Voihan ihanat kukat :)
VastaaPoistaVoi mitä herkkua ja aivan ihanat kukat.
VastaaPoistaOikein mukavaa juhannusta!
Upeat pionit, oijoi! ♡ Ihanaa juhannusta teille :-)
VastaaPoistaIhanaa juhannusta teille :)
VastaaPoistaPionit on niin ♥ Mukavaa juhannusra teille! :)
VastaaPoistaIhanaa juhannusta teille! ♥
VastaaPoistaIhanaa juhannusta!
VastaaPoista