torstai 13. marraskuuta 2014

Enää en malttanut....

Olla laittamatta joulua jo vähän kotiin <3 Rakastan joulua! Tunnelmaa, jännitystä, odotusta sitä tunnetta sydämessä. Onnea lasten riemusta ja odotuksesta. Vaikka vihaan talvea kestää pimeimmän talven sydämen yli joulun taian voimalla. Kyllä joulunajassa on oikeesti jotain taikaa.
Alkuviikosta kaivelin esille viime jouluna lasten kanssa askartelemamme kirjansivuista tehdyt joulukuuset,lapset innoistuivat silloin tosissaan näiden tekemisestä. Äiti innostui ehkä hieman enemmän tuosta koristelupuolesta. Yksi kuusista pääsi kunniapaikalle String-hyllylle esikoisen valamaan betoniseen ruukkuun. 


Kupariesineet saivat väistyä joulun ajaksi kaappiin ja tilalle tuli pellavatähdet, kirkkaat kastehelmet ja puiset kynttilänjalat. Oi, että tykkään noista pellavaisista tähdistä! Ovat mielestäni tosi kauniit ja yksinkertaiset. 


Iltaulkoilulla ajattelin kerätä hieman käpyjä ja havuja jouluisiin asetelmiin ja asennammee muutamat valot pihallekkin. Ihanaa fiilistellä, suunnitella ja haaveilla. Ulkoilun jälkeen lämmitetään vähän glögiä ja nautitaan sen jouluisesta tuoksusta....


Nautitko sinä joulusta ja sen valmisteluista? Joko joulujutut on kaiveltu esille? Mitkä ovat mielestäsi ne jutut, jotka tekevät joulun tunnelman?








10 kommenttia:

  1. Täälläkin on alettu pikkuhiljaa tehdä jouluvalmisteluita, joulukortitkin on jo tehty :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tähti! <3 Talvi on ankeaa aikaa, mutta toisaalta tykkään siitä valoisuudesta (jos vaan on lunta..) Ja joulu! <3 sitä rakastan <3

    VastaaPoista
  3. KYLLÄ, täällä tunnustautuu yksi jouluhöperö! Olen kuitenkin tänä vuonna kriisissä koristeluiden kanssa, koska mieli on muuttunut entisestä eikä varastoista löydy oikein sellaisia jouluisia sisustusesineitä, jotka olisivat nyt itsestä kivoja. Kaikkea ei viitsisi hankkiakaan, joten ehkäpä minunkin kannattaisi puuhailemaan omia DIY-juttuja! :)

    VastaaPoista
  4. Tuo kuusi on tosi hauska idea. Ihan vähän aikaa sitten näin juuri tuollaisia samanlaisia ja mietin, että pitäisi kokeilla.. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania koristeita ♥ Joulunajassa on todellakin jotain taikaa :-) Täällä koitetaan vielä malttaa vähän aikaa.. :-)

    VastaaPoista
  6. Vaikka meillä ei joulua vietetäkkään, tykkään tehdä joulukoristeita muille lahjoiksi. Tähtiä onneksi voi pitää läpi vuoden esillä ja täytyy sanoa, että tuo sinun pellavatähti on huikean kaunis.

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä!
    Rakastan myös joulua. Ja eihän siihen nyt enää edes ole ku vähän yli kuukausi! IIK.

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo pellavatähti :) pikku hiljaa joulufiilistä alkaa tulla,vielä en ole ehtinyt joulukoristeita edes kaivamaan esille....mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
  9. Voi minä kans tykkään joulusta. <3 Meidän jouluun kuuluu aina punainen. Meillä lapsena kotona oli aina punaista joulun aikaan ja se on jäänyt myös omaan kotiin.

    Vielä en ole kotiin laittanut joulua, mutta perinteisiin kuuluu laittaa joulua esille itsenäisyyspäivän tienoilla.

    Ensimmäiset lahjat olen jo ostanut ja paketoinutkin.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)