sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kynttiläsyksy

Ehkä parasta syksyssä on kynttilät!
 Kietoutua pehmeään torkkuun, kynttilänvalossa, takan lämmössä, lämpimän kermakaakaon kanssa.  Syksyllä iltaisin lasten nukkumaan mentyä on ihana hetki fiilistellä. Aika vähän lasten hereillä olo aikana kynttilöitä uskallan polttaa, mutta ne pienet hetket tekevätkin sitten tunnelmasta ainutlaatuisen. Kermakaakao kuuluu meidän perheen syksyyn ehdottomasti. Kirpsakassa syyssäässä ulkoilun jälkeen punaposkisille lapsille ei mikään maistu niin hyvältä kuin lämmin kaakao tuhdilla kermavaahdolla ja nonparelleilla.
Jokos olette perhmeät torkut kaivellut esille? 
Itse huomaan heti pimeiden iltojen tultua kaivelevani kaikenmaailman kynttiläjutut esiin. Vaikka niissä ei aina tuli olisikaan, pitää ne silti jostain syystä syksyllä esillä olla. 
Viikonlopun minilomallani ostin uuden tulokkaan kynttilänjalkojen joukkoon. Minusta tämä oli niin kauniin yksinkertainen ja kuparinsävy ehdottomana plussana. Siinä se nyt ylväänä nököttää ja kaunis on, eikö vain?




12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Odottelen jo niin paljon kotiutumista täältä rapakon takaa, että pääsen kaivamaan viltit ja kynttilät esiin :)

    VastaaPoista
  2. Laitoin keväällä monta torkkupeittoa roskiin kun oli menneet niin huonoksi. Nyt pitäiskin sitten hankkia lisää :)
    Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kynttilänjalka! Aivan ihana<3

    VastaaPoista
  4. Kynttilöitä poltellaan meilläkin paljon, ihania tunnelman luojia!
    Kauniin kynttilänjalan olet ostanut ja joo, torkkupeitot on kaiveltu esiin!
    Ihanaa syksyistä maanantaita<3

    VastaaPoista
  5. Täällä on torkut ja taljat ja kynttilät esillä joka päivä ja ilta :))

    VastaaPoista
  6. Täällä myös kynttiläfriikki. Sytytän usein jopa aamupalan ajaksi ennen töihin lähtöä, lähtee päivä paremmin käyntiin;) Taljat ja torkkupeitot myös jo kovassa käytössä, vaikka pakkasia ei vielä näköpiirissä..

    VastaaPoista
  7. Ihana kynttilänjalka! Ja ihan samaa mieltä olen, kynttilät on parhautta näin syksyllä :)

    VastaaPoista
  8. Ihana kynttilänjalka! Täälläkin torkut ja kynttilät iltaisin, ja muutama valosarjakin jo... ;)

    VastaaPoista
  9. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Meillä on jo kyllä aloitettu kynttiläkausi ihan täysillä.

    VastaaPoista
  10. Jotkut eivät ole ollenkaan kuparin ystäviä, mulle kyllä maistuu :)

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia :) kyllä syksyfiilis tulee itselle kun on villasukat jalassa viltin alla sohvapottuna ja kynttilät palaa ja tietysti takassa tulet kahvia kupissa ;)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)