sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pikaista tuunausta, muutama hankinta ja tukkajuttuja

Täällä meidän kylällä on viikonloppuna vietelty kirppispäiviä. Paljon ollut ihmisiä liikkellä ja kivoja tavaroita kirppareilla. Käytiin perjantaina ja lauantaina koko perheellä koluamassa tarjontaa ja muutamia kivoja juttuja lähti mukaankin. Tällä kertaa ei mitään suurempaa raskinut hankkia.

Olohuoneeseen löysin huimaan 1e/kpl hintaan nämä suloiset puiset kynttilänjalat. Minusta ne on aivan kuin tehty tuohon senkin päälle. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.




Toiselta kirpparilta mukaan tarttui tämä kaunis puinen tarjoilualusta eurolla.
Minulle tuli tästä heti mieleen aarikan tuotteet. 
Pienellä tuunauksella se sopii meidän värimaailmaan ihanasti.


 Ollaan herkuteltu, tehty pyöräilyretkiä, rantsuiltu, rakennettu majoja, pelattu lautapelejä, lötkötelty auringossa ja vaan oltu ja nautittu yhdessä olosta. Ihanan kiireetön viikonloppu!
 Pikku kädet  ehtivät nopsaa karkkikupille.
Auringosta iloitsija!

 Aina väännetään blogikotien siisteydestä ja siitä, etteivät lapset voi leikkiä ja touhuta! VÄÄRIN! Kyllä voi ja pitää voida. Ihme vanhempi, jonka koti ei ole myös lasten koti. Leikit ja touhut kuuluu lapsuuteen ja ne saa kyllä pois korjattua. Annetaan lasten olla lapsia, eikö?
 Lomalaiset lähettä iloisia aurinkoterkkuja kaikille!

Sydänlettiä prinsessalle.

Mitäs touhuilitte viikonloppuna? Säät ainakin hellii meitä nyt.

18 kommenttia:

  1. Onpa kauniit kynttilänjalat! Hihiii, niin tuttu näky nuo lasten leikit:D Leikki on lasten työtä ja sotkut saa aina tarvittaessa siivottua♥

    VastaaPoista
  2. Kirppareilta löytyy joskus niin helmi juttuja :))!

    VastaaPoista
  3. Ihanat tunnelmat kuvissa <3 Ja prinsessalla niin kauniit letit! Täällä viikonloppu meni ihan kotona völläillessä,
    ja miehen leikattua jalkaa hoivaillessa.. :-) Aurinkoterkut myös sinne! :-)

    VastaaPoista
  4. Kauniit löydöt olet tehnyt kirppareilta!

    VastaaPoista
  5. Olisipa ollut ihana kierrellä noita kirppareita. Mahtavaa, että siellä järjestetään tuollaista!

    VastaaPoista
  6. Sievät kirppislöydöt, ja erityisesti kunniaa pikku prinsessan lettikampaukselle, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki. Typylle pitää aina koittaa vääntää kaikenmoisia kampauksia :)

      Poista
  7. Kesä on kyllä kirpparien kulta-aikaa, pihakirppareitakin näkyy siellä täällä :)
    Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvä juttu, että ihmiset oikeesti innostuu kierrättämään. Samoin sinne!

      Poista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)