keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Leikkisät pallot

Perheen pienimmän huone alkaa olla jollakin lailla kasassa. Suuremmat kalusteet on hankittu ja paikoillaan. Matto menee vaihtoon samoin kattovalaisin. Jotain pientä sisustusjuttua on vielä tulossa ja harkinnassa. Ei kuitenkaan mitään kovin suurta.

Lähtökohtana huonetta suunnitellessani oli käytännöllisyys ja leikkisyys.
Kalusteiden pitää olla oikeassa mittasuhteessa käyttäjää ajatellen sekä helposti käyttettävissä. Niistä on helppo ottaa leluja ja laittaa takaisin. Mutta kuitenkin niin, että tarvittaessa ne saa kauniisti piiloon.
Pallot ovat leikkisiä ja ajattomia sisustuksessa, joten tällä teemalla jatketaan. Migreenihrkille vahva kuosi ei välttämättä sovi, mutta meille ei onneksi ole ollut ongelma.
Stuva- sarjan kalusteet on jo tyttöjen huoneessa osoittaneet toimivuutensa sekä käytännöllisyytensä. Sarjasta kalusteita päätyi myös tähän huoneeseen. Lastenhuoneessa pitää olla leikkisyyttä, eikä vain vanhemman mielenmukaisesti sisustettu tila. Tämän huoneen käyttäjä on vielä liian pieni omaa mielipidettään ilmaisemaan, mutta isommat lapset ovat kyllä saaneet osallistua huoneensa suunnitteluun ja toteutukseen. Joten leikkisyyttä haettiin vahvoilla kontrastiväreillä ja lelujen esille asettelulla.

String Pocketia mustana harkitisin pitkään hyllyksi seinälle, mutta se oli armotta liian pieni. Joten Ikealainen pääsi kantamaan pienen miehen rakkaimpia vauvaleluja. Tämä hylly tulee varmaan vielä kokemaan pientä tuunausta, kunhan muilta keskeneräisiltä projekteiltani ehdin siihen aikaa satsata. 

En ole oikein koskaan välittänyt tästä Trofast- sarjasta. Jotenkin se on ollut liian "muovisen" näköinen. Nyt kun siihen on tullut mustaa runkoa ja laatikoita, yhtäkkiä se näyttikin tosi kivalta. 
Seinäsäilytyksenä se meille lopulta päätyi. Laatikoihin kätkeytyy piirustusvälineitä, muovailuvahoja, liituja, pikku-autoja jne.  Ensin harkitsin osaa laatikoista valkoisena, mutta onneksi kuitenkin päädyin näihin mustiin. Minusta se käy hyvin huoneen tyyliin, eikä muovisuus enää niin kovin silmiin pistä.

Lukutuolina huoneessa on tämä söpö riipputuoli. Tässä on mukava  sylikkäin istuskella ja satuja lukea. Meinaa välillä ihan taisteluksi mennä, kuka siinä saa istuskella. Lisäksi tässä on yllättävän hyvä istua. Tytötkin sanoivat, että tähän olisi hyvä nukahtaa. Lukutuolin vieressä lempparikirjoja säilyttää Dekorosta saamani paperinen pussukka. Värit sopivat niin kivasti tähän huoneeseen. 

Sohvan virkaa toimittaa vanhasta pinnasängystä tuunaamani sohva. Tässä on pienen hyvä ottaa myös päivänokoset. Tyynyjen joukosta pilkistää ihana paikallisen käsityötaitajan meille virkkaama pöllö. 

Hyllyllä oleva kirjainjuliste on Walldesignin valikoimista ja Lakritsipurnukka kahden euron löytö viikonlopun kirppispäiviltä Pänikästä ja piirongista. Tsekatkaapa heidän facebook-sivut tosi kivoja löytöjä ja toimittavat tavaraa myös postitse. 

Tuunailin säilykepurkeista myös pienen säilytysjutskan seinälle. Siinä on kiva säilytellä koristeenakin puisia pikkuautoja, legoukkeleita ja mitä ikinä vaan keksiikään. 
Seinällä olevat taulut kehystin vuoden 61 aapisen sivuista. Tuo vauva aiheinen oli niin hauska ja huoneen herra itse ihastui keltaiseen, jossa poika ajaa pyörällä. Tokihan ne piti hänelle kehystää.
Pieni mies on onnellinen huoneestaan ja tytötkään ei tahdo malttaa pysyä poissa. Sehän se onkin  pääasia, että lapset viihtyy ja leikit luistaa.
Miltäpä se pikkusen valtakunta teijän silmään näyttää? Antakaahan vinkkejä!
















25 kommenttia:

  1. Tosi kiva huone pojalla. Musta jalkalamppu on kyllä niin hieno. Hyvä idea tuo laittaa keinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Siinä on ihana istuskella ja katella lasten touhuja.

      Poista
  2. Todella värikäs ja leikkisä. Kyllä kelpaa tuolla asustaa.:)

    VastaaPoista
  3. Ihana huone :) kivoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Tykkään, että tavaroilla on jokin merkitys, tarina. Eikä kaikki ole kaupan hyllyltä sisustustrendien mukaan hankittua.

      Poista
  4. Onpas kivan ja raikkaan näköistä!

    VastaaPoista
  5. Ihana mustavalkoinen lastenhuone :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
  6. Kauniin ja raikkaan kokonaisuuden olet tehnyt. Hienoja yksityiskohtia, joita oli ilo katsella :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää oikein leikittävältä huoneelta! Se on totta, että lastenhuoneessa pitää olla leikkisyyttä ja leikit saavat näkyä. Toisaalta hyvä ne on myös saada joskus kätevästi piiloon... :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva, ihania juttuja!! Tekisi mieli itsekin köllähtää tuohon riipputuoliin.. Muistatko mistä se on?

    VastaaPoista
  9. Mukavia ja hauskoja yksityiskohtia :))

    VastaaPoista
  10. Todella ihana huone pojalle. Selvästi sisustukseltaan lapsen huone, mutta silti sisustettu myös aikuisen makuun.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)