Vaikka joulu onkin ihana perhejuhla, on arkeen palaaminen aina yhtä mukavaaa. Joulu mennä hurahti perheen kanssa kotona ollessa. Syödessä, pelaillellessa ja ulkoillessa. Ilman suunnitelmaa, aikataulua tai tavoitteita. Niin sen pitääkin mennä. Olimme miehen kanssa molemmat lomalla ja lapsillekkin tekee hyvää saada lomailla kouluhommista. Nyt on kuitenkin minulla työarki alkanut, onneksi mies ja lapset saavat lomailla vielä viikon. Luksusta!
No, miten kävi? Olitteko olleet tänä jouluna kiltteinä? Oliko teillä jotain lahjatoiveita?
Minä en toivonut oikeastaan mitään, mitään todella, todella tarpeellista tarvetta ei ollut. Sikisipä olikin ihana yllätys saada superihanat paketit.
Mun paketeista paljastui tällaisia:
Iittalan sarjattoman Metsä -ruokalautasia koko poppoolle, sekä Iittalan Kastehelmi- sarjan juomalaseja. Lisäksi keräämäni Marimekon Siirtolapuutarha sarjaan kahden eri kokoisia kuppeja.'
Sen verran kivoja lahjoja olivat, että piti käydä itse vielä ostamassa sarjoihin lisää täydennystä:
Nimittäin lisää näitä ihania lautasia, sekä Kastehelmi- sarjan pieniä kulhoja,
Nyt kelpaa !
Lisäksi sain omalta isältäni täydennystä keräämääni Festivoiden sarjaan.
Neljä uutta Festivo kynttilänjalkaa!
Niin kauniita ja ajattomia!
Vaikka lahjoja on mukava saada ja varsinkin lapset tuppaavat saamaan niitä aivan liikaa, on silti joulussa parasta yhdessä oleminen, kiireettömyys, se taika ja jännitys, mikä on käsinkosketeltavissa.
Toivottavasti teilläkin, jotka joulua vietätte oli yhtä rentouttava ja ihana joulu.
Nyt täyttä häkää hyvällä tsempillä kohti uutta vuotta! Suklaat on syöty ja kilometrejä suksittu, ihana arki!
Yhdessä vietetty kiireetön aika on ehdottomasti se paras lahja. Kiitollinen toki olin muistakin saamistani yllätyksistä.
VastaaPoistaIhania lahjoja olet saanut, ihastuin noihin juomalaseihin...niin kauniita.
Ne on kyllä kauniit ja hyvät käteen.
PoistaAntoipa pukki hyviä ja ajattomia lahjoja. Pitäisi ostaa syviä lautasia itselle vaan kuviot on hukassa.... Joku hauska ja ilahduttava hakusessa... Mutta mikä?
VastaaPoistaSatumetsä?
Poistaihania lahjoja <3 tuo marimekon räsymatto on niin minun lemppari, pukki toi niitä tännekkin :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
VastaaPoistaHyvä maku pukilla 👍
PoistaAivan täydellisiä lahjoja olet saanut. Noi Marimekon leveät mukit on omassakin haaveessa. Itse saan olla tämän viikon lomalla mut sit pitääkin taas palata ahertamaan.
VastaaPoistaTykkään muotoilultaan niistä eniten. 4 dl kupit on hyvöt aamukaffilla 👍
Poista