Ei kovinkaan kiva sisustusprokkis ollut tämä. Jouduimme nimittäin laittamaan olohuoneeseen työ/opiskelupisteen. Niin paljon joudumme kotona tekemään opiskelujuttuja ja luottamustehtävien asioita hoitamaan, että työpisteen laitto kävi pakolliseksi.
Haasteita toi pöydän koko. Kaksi konetta ja kahden ihmisen paperit ja mapit pitää yhtä aikaa pöydälle mahtua levälleen. Teemme nimittäin usein illalla ja yöllä tehtäviä lasten nukkuma-aikana, joten ihan pieni tila ei siihen riitä. Ei löydetty oikein kivoja, tarpeeksi kookkaita ja silmää mielyttäviä pöytiä kaupasta, niin päädyttiin tekemään itse.
Tallainen siitä sitten tuli.
Toki piti miettiä sitäkin, että sopisi olohuoneen muuhun värimaailmaan. Päädyimme siis sijoittamaa työpisteen olohuoneseen, missä lasten nukkuessa yläkerrassa on iltaisin rauhallista.
En olisi halunnut enää mitään olkkariin laittaa, mutta tarpeet toki menee sisustuksen edelle. Ja käytännöllisyys on tärkeintä.
Keittiöstä saimme kätevästi työtuolit, jotka jäivät "yli" pöydän vaihdon yhtydessä.
Seinälle päätyi Playtypen kalenteri ja Kaunisteen sokeri-kuosi.
Työvalaisin on katselussa vielä. Muuton Woodlamp on ollut ykkösvaihtoehtona. Sopisi minusta kivasti tuohon. Täytyy katsella vielä valikoimaa.
Pakkohan se on myöntää, että ehdottomasti tarvitsimme tätä työtilaa. Helpottaa kummasti hommia kun puitteet on kunnossa. Ja ehkä mun silmäkin ajan kanssa tähän tottuu... ja eihän nää opiskelut ikuisesti kestä...kai ;)
Siitähän tuli kaunis työpiste! Ihanat värit, musta. valkoinen ja puunsävyt.
VastaaPoistaVärit tuntuvat kyllä omilta, ehkä tähän tottuu :)
PoistaAivan ihastuttava lopputulos!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTosi kaunis työpiste!
VastaaPoistaPaljon kiitoksia Kaisa :)
PoistaIhana työpiste!! Mäkin himoitsisin pukkijalkaista pöytää, mutta ei taida meidän vierashuoneeseen mahtua :( Saa nähdä, minkälainen työpiste meillä saadaan aikaan :)
VastaaPoistaYllätävästi vie tilaa noi jalatkin. Jännä nähä mitä keksit ;)
PoistaTuo on ihan mielettömän tyylikäs työpiste! Ja istuu aivan älyttömän hyvin just tuohon. Kaikki yksityiskohatki on niinku just eikä melekein. Ihastuttava kokonaisuus! Ottasin vaikka heti tuommossennaan koko kokonaisuuen meile, jos ois tarve :)
VastaaPoistaSulla onki silimää sisustaa skandinaavisen tyylikkäästi kotianne :)
Kiitos Satu! Tuli hyvä mieli kommentistasi <3
PoistaSehän on nätti <3 ihanaa viikonloppua!
VastaaPoistaEn tiedä miten täyttää olohuoneen, mutta aivan ihanan näköinen se on ja hienosti stailattu! Meilläkin vielä uupuu työpiste ja yllätys yllätys pukkijaloista ilman muuta sen haluaisin toteuttaa. Saas nähdä mitä saadaan aikaiseksi. Kivaa viikonloppua! :)
VastaaPoistaOn täällä vielä hyvin tilaa, aikasa menee totutellessa :) Mukava nähä sunki visio sitte.
PoistaTää näyttää kivan keveältä ja toimivalta. Työpiste portaiden alla on meilläkin osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Joo saa hyvin hukkatilat käyttöön! Samoin sinne muksat viikonloput.
PoistaKAUNIS! Sulla on kyllä silmää tähän =)
VastaaPoistaKiitos <3 Maikki, ihana!
PoistaNättihän siitä tuli. :)
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaÄlä turhia surkuttele, on niin kivan simppelin näköinen, että tuohan sopii oikein hyvin. Tila ainakin näistä kuvista näyttää edelleen avaralle.
VastaaPoistaJoo on täällä tilaa va tiiäthän nää ku ei oo jottain suunnitellu ja onki pakko laittaa ni aikasa mennee tottua :P
PoistaNäyttää tosi upealta!
VastaaPoistaKiitos Marika,mukava, että tykkäät!
PoistaTosi hieno! Työpiste kun voi todella helposti olla tylsä ja ruma.
VastaaPoistaNo huippu jos tää ei oo sitä ;) siis tylsä ja ruma :)
PoistaSiis tämä työpiste on kyllä yksi kauneimmista mitä olen nähnyt. Pöytä on kivan kapoinen ja jalat ilmavat, joten lopputulos on tosi kevyt. Tykkään tuosta tuolista ja lampusta myös.
VastaaPoistaOikein hyvää viikonloppua.
Kiitos Outi. Ihanasti sannoit <3 Samoin sinne teille!
PoistaNo hyvältähän tuo näyttää. Sopii passelisti portaiden alle ja kauniin simppeli muotokieli toimii!!
VastaaPoistaNo hyvä, että näyttää kivalta. Simppeliä, kevyttä lähettii hakemaan.
PoistaNäppärän näköinen ja kaunis työpiste :)
VastaaPoistaTänks kaima ;)
PoistaKaunis lopputulos!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTuostahan tuli oikein kaunis ja sopii minusta tosi hyvin tuohon, ei siis yhtään hullumpi. Kaunis kokonaisuus muutenkin. Kätevää jos saa vielä laitettua kaks tuolia vierekkäin :)
VastaaPoistaJoo siinä sitte ku aherrettaan ni vierekkäin tönötettään ja tuskaillaan :) hyvin soppii kaksi tuolia tuoho viertysten.
PoistaMinusta työpiste näyttää ihanalta ☺
VastaaPoistaKiitos Johanna, kylllä tähän tottuu :)
PoistaTosi kiva! Ihan kuin jostain sisustuslehdestä! Upea!
VastaaPoistaKivannäköinen työ piste, kaunis!
VastaaPoistaMinä haaveilen juurikin tämännäköisestä työpöydästä! <3 Pitäisi vaan saada eka entinen myytyä alta pois. :) Hei, käypäs kurkkaamassa blogiani, nakkasin sinua haasteella. :)
VastaaPoistaKiva kokonaisuus! Kyllä tuossa kelpaa opiskella/työskennellä! :)
VastaaPoistaMun mielestä tää on upea! Käytännöllinen ja niiiin hieno! :)
VastaaPoista