lauantai 29. maaliskuuta 2014

Pastelleja ja puuta

Päivät juoksee niin nopeeta, ettei ehdi juuri tännekkään päivitellä. 
Olen varsin hullaantunut valkoisen talven jälkeen auringon kurkkiessa jo niin ihanasti,  pastelleista! Minttu ja vaaleanpunainen on salakavalasti vaivihkaa hiipineet olohuoneeseemme harmaan rinnalle. 
Uusin hullaantumiseni on vesihyansintista punotut tuotteet. Vallan hurmaavia ja veivät sydämeni heti. Alunperin suunnittelin näitä kesäksi teranssillemme, mutta päädyinkin kuitenkin jättämään ne olohuoneeseen. Minusta ne jotenkin kivasti piristävät olkkaria. 

Viime viikolla kävin sitä uutta olohuoneen pöytää katsastamassa. Alunperin kaavailemani malli osoittautuikin varsin huonoksi vaihtoehdoksi ja täytyi keksiä uusi suunnitelma. Onneksi näin kävi, sillä löysinkin paljon paremman meille. Nyt en millään malttaisi odottaa, että saan sen kotiin.

Olemme myös ahkerasti miehen kanssa pohtineet uusia nojatuoleja olohuoneeseen. Muutama varteenotettava malli on löytynyt. Sävystä olen ehdottoman tarkka ja uudet tulevat olemaan kankaiset. Nykyiset ovat valkoista nahkaa ja luultavimmin siirrämme ne kesämökillemme. Sinne onkin muuttanut aikamoinen armeija käytöstä poistamiamme huonekaluja. 
Kankaisissa malleissa huolettaa ainoastaan siistinä pysyminen. Olisikin vallan loistavaa, jos löytyisi mieluinen malli, joissa kankaat olisi vesipestävät.

Kevät on siis selvästi sekoittanut pääni sisustusrintamalla. Pastellit ja puun eri sävyt ja vivahteet sisustuksessa taitavat olla se meidän tämän kevään juttu. Mieskin on innostunut tosissaan yhdessä suunnittelemaan uusia hankintoja. Yleensä kun  hän vain toteaa " Sinä osaat ne hommat". Onneksi makumme on kuitenkin tosi samanlainen, joten ratkaisut ovat aina kummankin mieleen.

 Eilen kävimme katsastamassa paikallisten kirpputorien tarjontaa ja löysin pari kivanmallista kynttilänjalkaa. Nämä olivat metallin väriset ja jo hieman kuluneet. Muotokieli oli kuitenkin kiva ja hinta kohdillaan euron kappale, joten ne lähtivät mukaan. Kotona maalasin ne paremmin sisustukseemme sopiviksi ja niistä tuli mielestä oikein kivat.
Myös vanha pinnatuolimme sai uuden keväisen värin pintaan ja pääsi piristämään olohuonettamme tyhöpisteen istuimena. Se on oikein suloisen näköinen.
Viikonlopun iloksi ostin kimpun reilunkaupan neilikoita. Lisäsin maljakkoon muutamn koivunoksan ja syntyi hauska kimppu. 
Neilikat on niin kivoja kun ovat oikeita kestokukkia.

Mitkä ovat teidän tämän kevään "Must Have"- jutut? 

Leppoista viikonloppua ja pirteitä sisustustuulia!
-Jenna-








29 kommenttia:


  1. Kauniin muotoiset kynttilänjalat olet löytänyt :)

    VastaaPoista
  2. Ihana keinutuoli, sulta saa aina ihania ideoita <3

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynttilänjalat ja niin nättiä kuvia jälleen teiltä!

    VastaaPoista
  4. Tulipa nätit kynttilänjalat ! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Mulla ei ole kyllä mitään tiettyä keväistä juttua minkä toteutan joka vuosi. Tänään olisi tarkoitus käydä keräilemässa pajunkissoja :).

    Kaunista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Mullakaan ei oikein muuta kun tekstiilien vaihto :) Olisi niin kiva tuoda pajuja sisälle mutta keskimmäiselle tytölle tulee allergiaa :/

      Poista
  6. Ihana kynttilänjalkatuunaus. :) Teillä on niiiin nättiä. <3 Olikos teillä joskus sohva tuossa olkkarissa?

    VastaaPoista
  7. Kaunista. :) Ja hyvä löytö nuo kynttilänjalat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kivat ja halvat, kirpuilla pitääki aina liikkua avoimena tuunausideoille. Sähän oletki niissä mestari ;)

      Poista
  8. Täälläkin jonkin pastellisen kotiin hankkiminen edelleen on etsinnässä :) Olen metsästänyt sopivanlaista tyynyä ja samalla odotellut, että onko tämä ihastus pastelleihin ohimenevää ;)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanat nuo kynttilänjalat! :) Must have on kyllä ehdottomasti jotain keltaista, mutta vielä on etsinnässä. :)

    VastaaPoista
  10. Kaunista, niin kuin aina! <3 Tän kevään must have-jutut on varmaankin jo kotiutuneet (pastellisävyjä), ensi viikolla pitäisi tulla keltaisia piristyksiä lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! Mitäs keltasia siellä ootellaan saapuvaksi ?

      Poista
    2. Pari erilaista keltaista tyynynpäällistä :) Katsotaan mihin tilaan päätyy, tytön huoneeseen oli alunperin ajatus!

      Poista
  11. Ihana blogi sinulla! liityin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  12. Kivat kynttilänjalat! :) Tosi kaunista on! :)

    VastaaPoista
  13. Oi että teillä on kaunista, ja ihana tämä sinun blogi! :) Lisäilin blogisi tuohon blogini rullaukseen että muistan seurailla tätä, minäkään en pääse liittymään nyt lukijaksi (miten ärsyttävää!). Oli mukava tavata :)

    VastaaPoista
  14. Olipas superia nähdä tänään ja nyt on niin kiva kun osaa yhdistää kasvot blogiin :) teillä on kyllä kaunis koti ja iiiiihana peili :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)