lauantai 12. marraskuuta 2016

Sillee hintsusti joulua!

Eihän sitä malta, olla laittamatta,
 Joulua! 
Pakkohan se on, se fiilis! 
Niin ihanaa :) 


Viime viikolla käväisin mutkan tuossa paikallisessa sisustusliikkeessä ja en tälläkään kertaa päässyt sieltä tyhjin käsin kotiin. Ehkä mun ois hyvä olla välillä käymättä, joka kerta nimittäin löytyy niin ihania juttuja, ettei niitä vaan voi jättää.
Tällä kertaa mukaan lähti House Doctorin isoja mustia paperitähtiä, ihana musta pieni graafinen maljakko ja lasipallot mustilla koristetähdillä. 
Mustat paperitähdet asentelin olohuoneeseen. Toisen ikkunaan ja toisen sohvanurkkaukseen. Kivasti erottuu vaaleaa seinää vasten. Pohdin myös harmaata, mutta se olisi kyllä tainnut upota seinän sävyyn.
Tänä vuonna en laitakkaan ikkunaan valotähteä. Kuistilla on useampi suuri valotähti, ne riittävät hyvin.
Pieni maljakko on seilannut fiiliksen mukaan tasolta toiselle. Tällä hetkellä se nököttää tuossa olkkarinpöydällä, havut koristeena. 







Roikkuvat lasipallot asensin miniamppelien paikalle, jotka pääsevät joulunajaksi lepäilemään. Että tykkään näistä!



Olisi ollut kivoja lasisia kuusenpalloja, mutta sen verran ostohuuruissani kuitenkin ymmärsin, että ehkä eivät meidän kuusessa tule kauaa menestymään :D Uusia kuusenpalloja pitäisi kyllä ostaa. Olisiko antaa vinkkiä kivoista, vähän moderneista palloista? 

Joko te olette höyrynneet joulukoristeiden kanssa? 
Onko tähdet viritelty ja kuuset kaivettu esille? 

Minkä värinen on sinun joulusi tänä vuonna? 



12 kommenttia:

  1. Nuo paperitähdet on ihanat mustana.Mulla taitaa olla pääosin valkoisia,yksi jättikokoinen.

    VastaaPoista
  2. Mä just päätin, että aion kans tänä jouluna laittaa vähän enemmän joulua meille kuin viime vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on jouluisempia jouluja kuin toisinaan. Kivaa vaihtelua :)

      Poista
  3. Ihanat nuo tähdet, ja kaunis koti. <3 Kyllä täälläkin sormet syyhyy päästä laittamaan enemmän Joulua. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kun joulu tulee! Mä päätin tänä vuonna aloittaa ajoissa joulusta nauttimisen. Saatta myös johtua tuosta runsaast lumesta joka toi jouluisen olon. Niinpä glögiä oon juonu jo viikon ja tänään söin ekat laatikot. Kuusikossa-verhot on ikkunassa ja ulkona valot. Näillä mennään marraskuu. Plantagenissa oli kivoja koristeita, sanon Clas Ohlsonilla. :) Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan glögeilty jo useasti, mutta laatikot odottaa vähän vielä lähemmäs. Kivaa puuhastelua sinne kans.

      Poista
  5. Kauniit tähdet! Minä en ole vielä päättänyt oikein minkälaista joulua sitä laittaisi. Ideoita toki on :)

    VastaaPoista
  6. Ihania tähtiä! Ja ihanat ostokset! Itsekin olen ihaillut noita mustia paperitähtiä mutta en ole varma sopisiko ne meille sitten.. Ehkä omaan huoneeseen voisi sellaista ajatella. Nuo laispallot ovat kauniita ja sopisivat meillekkin<3 Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kummatkin on kivoja ja nuo mustat oli kyllä nappivalinta. Kokeile, eiköhän se jostain paikka löydy :P

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)