tiistai 31. maaliskuuta 2015

Uuden keittiön seinämateriaali valinnat

Huh, täällä on niin kiirusta, että ei ehdi juuri vilkaistakkaan konetta päin.
Kesken oleva remppa yhdistettynä lasten sairasteluun on imaissut kyllä kaikki mehut.
Eilen illalla myöhään saatiin vihdoin asennettua uusi lattia keittiöön. Viime viikolla asennettiin uudet levyt seiniin ja tällä viikonloppuna pakerrettiin niiden käsittelyn kanssa.

Keittiöremonttia suunnitellessani yksi ehdoton juttu mulle oli, että meille ei tule mitään erillistä välitilaa. Halusin ehdottomasti, että kaapit ovat irtaallaan ja välitilaa ei ole mitenkään rajattu.
Laatat ei ole meidän juttu, eikä laminaatti välitilassa, se kokeiltiin jo :D Lasia en halunnut ja maali olisi aika hankala pitää puhtaana. Niinpä asiaa tutkailtuani ja siihen perehdyttyäni päädyimme mikrosementtiin. Halusin, että seinät ovat rouheat ja käsittelemättömän, luonnollisen näköiset. Ja kuten varmaan olette huomanneetkin, rakastan valkoista ja harmaan eri sävyjä. Betonimaiset seinät oli se meidän juttu.  Mikrosementti on siitä jännä, että sitä voi käyttää myös vaikkapa vanhojen laattojen päälle. Vinkki vitonen teille, jotka suunnittelette kylppäriuudistusta ja laatoitushommat ei kiinnosta. Mikrosemettiä voi käyttää seiniin, lattioihin, tasoihin, vaikka puupöydän pintaan. Sementti tarttuu erittäin hyvin ja on itsestään tasoittuva. Perusmassa on vaaleanharmaata, mutta pigmenteillä sitä pystyy värjäämään eri sävyihin. Meille valitsimme ensimmäisen kerroksen ihan perus vaaleanharmaana ja seuraavan kerroksen asteen tummempana, jolloin pintaan tulee enemmän eloa ja kerroksellisuutta.
Sekoitus oli äärettömän helppoa, meille materiaalit tulivat Täältä ja kaikki oli valmiina paketissa. Hyvillä ohjeilla työ sujui leikiten. Vettä ja pigmenttiä sekaan, hyvä sekoitus ja that´s it.
Ennen mikrosementin levitystä pinta käsiteltiin Flexy Bo- pohjustusaineella.  Pohjustusta käytetään, jotta sementti saa parhaan mahdollisen tartuntapinnan. Pohjuste myös estää mikrosementissä olevan veden imeytymisen käsiteltävään pintaa, joten on äärimmäisen tärkeeä tätä käyttää.  Pohjuste levitettiin telalla.
Itse sementin levitys seinään oli helppoa, jopa minä siitä suoriouduin kunnialla. Oli kivaa vedellä ristiin rastiin ja tasoitella.  Kerrokset kuivuivat tosi nopeeta ja kädenjälki näkyi jo ekassa kerroksessa. Kerrosten kuivumisen jälkeen seinät hiottiin, ennen uuden kerroksen laittamista.
Ihan fiilispohjalla vedeltiin menemään, rouheeta sen olla pitää. Sementti levitettiin seinään lastalla, meillä oli käytössä metallilasta, mutta ehkä kumisella olisi ollut vielä helpompi levitellä.
Meillä kun pintaa tuli myös altaan ja lieden taakse piti pinta käsitellä ainakin niiltä osin suoja-aineella, joka estää rasvan, veden ja muun lian imeytymisen seinään ja helpottaa puhtaanapitoa. Erillistä vesieristystä ei tarvita.
Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos uudistusta on mielessä. Ollaan tosi tyytyväisiä lopputulokseen!
Valmistus oli helppoa, asennus onnistui jopa minulta ja lopputulos perfect meille!
Kurkkaappa z- counterformin kotisivut.



Ekan kerroksen levitys menossa.




Eka kerros kuivana.




Kaksi kerrosta levitettynä.

Oispa jo valmista :)

20 kommenttia:

  1. Tosta tulee kyllä tosi upee!! Tsemppiä sinne kaiken härdellin keskelle :)

    VastaaPoista
  2. Sielläpäs on laitettu tuulemaan. Me saimme tänään kaakelit vessaan, ajattelin itse kokeilla saumata ne...

    VastaaPoista
  3. Näyttää nyt jo hienolta! Seinästä tulee varmasti upea.

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää! mikrosementti on sanana tuttu ja mukava kuulla kokemuksia ja työstövaiheita, haaveilen saumattomasta kylppäristä<3

    VastaaPoista
  5. Oih, keittiöstä tulee varmasti ihana :) Meillä tuollaista samantyylistä seinää alakerran kylppärissä ja saunassa. Tykkään ihan hulluna :)

    VastaaPoista
  6. Wow, hieno seinä! Kodinhoitohuoneen lattiaan ollaan mietitty...vähän pelottanut aloittaa, mutta jospa sitä rohkenisi pikkuhiljaa :)

    VastaaPoista
  7. Wautsi wau! Siitä näyttää tulevan upea :)). Mäkin olisin malttamaton ;)

    VastaaPoista
  8. Sulle olisi haaste blogissani:
    http://pienessaperheessa.blogspot.fi/2015/04/the-liebster-award-haaste.html
    :)

    VastaaPoista
  9. Onpas tosi kivan näköistä! Tykkään myös tuollasesta rouheemmasta lookista :) Mut mitäs jos/kun tosta haluaa eroon? Onko seinä levytettävä vai voiko ton hioa ja maalata tai tapetoida päälle? Tuli siis vaan mieleen kun oon jotain sellasia Tikkurilan (?) rouhemaaleja katellu niin sellasta kun lätkii seinään ni eihän siitä pääse eroon sit millään jos joskus haluaiskin.

    -E-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikrosementti on älyttömän hienojakoista ja oikein helppo hioa :) eli ei tarvi kaikkea repiä pois jos mieli muuttuu :) Ei oo verrattavissa niihin maalijuttuihin, tutkaileppas tietoa netistä tarkemmin :)

      Poista
  10. Moikka!
    Onpas kaunis tuo mikrosementtiseinä pinta!! Mikä sävy teillä on laitettu sementin? Ja tiedätkö, onko mikrosementtiseinä paloturvallinen, suunnittelun alla seinä jolle tulee takka :)
    - Juulia

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)