sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Säilytys kuntoon!

Tervehdys täältä hulinan keskeltä. Täällä on jo tähän aikaan aamusta täysi hulina ja meininki päällä. Sekä lapsilla, että minulla. Viime viikonloppuna aloitimme tavarainventaarion tarkoituksenamme luopua kaikesta turhasta ja organisoida jo olemassa olevien tavaroiden säilytystä entistä parempaan malliin. Olimme viikonloppuna miehen kanssa kaksistaan pienellä hotellilomalla lataamassa akkuja  viimeiseen opiskelurutistukseen ja arjen välillä jopa "kaaoksen" hallintaan. Valmistuminen häämöttää toukokuussa ja viimeisen rutistuksen voimat pitää vielä kerätä. Lomalla nukuimme hyvät yöunet, söimme hyvin pitkän kaavan mukaan, nautimme elokuvista ja toistemme seurasta. Ehdimmepä käydä jopa vähän ostoksilla :) 
Mitään turhaa ei tälläkään kertaa shoppailtu vaan järjestyksen aikaansaamiseksi tuiki tarpeellista tavaraa kävimme hakemassa. Jyskistä saimme mukaamme makuuhuoneeseen tämän Jennet- vaatetelineen.




Ihastuin ikihyviksi tuohon skandinaaviseen muotoiluun ja kivoihin väreihin.
Taidattekin jo tietää, miten heikkona olen tuohon luonnolliseen puunsävyyn. Vaatetelineeseen saa sievästi säilytykseen silitystä vaativat paidat, tunikat ja mekot. Telineen saa kuitenkin myös katseilta piiloon halutessaan liukuovien taakse. 
Vaateripustusta varten ohuet, metalliset telineen väreihin sopivat erittäin edulliset rautahengarit. Riittävän sirot minun makuuni.


Vaatetelineen alaosalle valitsimme asusteita varten pari näitä Godtfred koreja. Tarpeeksi suuret, kannelliset ja kivannäköiset, mutta juuri oikean kokoiset tuohon ritilälle. Kannellisuus ehdoton plussa!


Lisäksi valitsimme vielä pyykkikoriksi tämän ison Hanse korin. Kori on tukevaa materiaalia, pysyy jämäkästi pystyssä eikä löpsötä niin kuin joskus nämä kankaiset korit tekevät. Ulkonäkö on myös skandinaavisen selkeä ja kaunis. Ison korin pariksi mukaamme lähti vielä tämä saman sarjan pienempi kori. Tälle ei mitään valmista käyttötarkoitusta mielessä ollut, nyt se taitaa kuitenkin päätyä vöiden säilyttimeksi.




No okei, myönnetään yhden ei niin tarpeellisen heräteostoksen tein. Nimittäin nämä työpöydän värimaailmaan sopivat kynät. Pitäähän sitä joka ostosreissulla vähän turhamaisuuttakin olla matkassa, eikös ;) 


Aikaisemmin olen ollut tosi epäileväinen Jyskin kalusteiden ja tavaroiden suhteen, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, että on parantanut laatua ja eritoten tyyliä viime vuoden aikana ihan mahdottomasti. Huomaan löytäväni todella paljon omaan makuuni olevia tuotteita. Selkeästi skandinaavisempi linja on varmasti ollut oikea ratkaisu. 
Näiden uusien hankintojen avulla saadaan raivaus- ja organisointiprojektia taas eteenpäin. Seuraava projekti on jo hyvällä alulla, nimittäin eteisen säilytyksen organisointi. Säilytyskalusteet ovat tilauksessa ja ehdimmepä reissullamme vilkuilla vähän naulakoita ja korisäilytystäkin. Sen kimppuun siis seuraavaksi.
Nyt ulos nauttimaan auringosta, sukset jalkaan ja ladulle, 


13 kommenttia:

  1. Jysk on ihan huipppu! Mekin ollaan löydetty sieltä vaikka mitä kivaa ja kääytännöllistä. :)
    Hyvältä näyttää tuo kokonaisuus.
    Aurinkoista päivää, mekin lähdetään kohta jäälle. :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä pitäisi käydä Jyskissä - jotenkin minulla on jäänyt joskus vuosien takaa huono maku sieltä suuhun, mutta täytyisipä käydä tsekkaamassa tilannetta nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu oli mulla, mutta nyt olen ollut kyllä iloisesti yllättynyt :)

      Poista
  3. Jyskissä on kyllä kaikkea kivaa ja suht edullistakin tarjolla. Viimeksi ostin sieltä jopa akryylivärejä.
    Mukavan aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Oi, kyllä on siististä kaikki säilytyksessä. Täällä hieman samaa ohjelmassa, turhan tavaran karsimista. Kyllä sitä vaan kaikennäköistä säästää. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän sitä aina kertyy. Olen tosi vähän ostanut viime vuoden aikana mitään ylimääräistä turhanpäiväistä vaan silti sitä aina kertyy :P

      Poista
  5. Onpa tosi kiva tuo vaateteline! Tuommoinen ois kyllä tarpeellinen meillekkin ;-) ihana tuo teidän makuuhuoneen tapetti ,muistatko minkänimistä? :-) -Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tapetti on Cole&Son Woods&Pears tapettia. Värisilmä ainakin myy :)

      Poista
    2. Ahaa ok kiitos tiedosta :)-Mira

      Poista
  6. Täällä malttamattomana odotan teidän eteisen uudistusta! :) -jos vaikka sais vinkkejä omaan eteiseen.

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo matto. Mistä se on? Varmaan jossain lukeekin mutta ei nyt pistä silmään. :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)