sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kokeilussa kalkkimaali!

Ollaan viime talvesta saakka aiottu vaihtaa olohuoneen tapetti. Vanhassa alkoi olla jo reikiä ja yhden sauman kohdalta se oli vähän ratkennutkin. Kesällä ostinkin jo uudet tapetit Marimekon Bottna- tapettia valkoisella pohjalla ja helmiäisvalkoisella kuvioinnilla. No siellä ne edelleen vaatehuoneessa odottavat paikkaansa, mieli nimittäin muuttui ennen joulua. Halusinkin yksivärisen ja tummemman seinän, jotta kalusteet ja tavarat pääsisivät paremmin esille. Mieli teki kokeilla kalkkimaalia, paljon olen siitä kuvia nähnyt ja elävä vähän rosoinen pinta kiehtoo minua, kuten olette ehkä jo muiden huoneiden osalta huomannut. Ja arvatkaahan mitä täältä korven keskeltä luottokirppariltani pänikästä ja piirongista löytyi Jeanne d`arcin maaleja. Kauppiatar Terhin kanssa pohdimme mikä olisi hyvä vaihtoehto jä päädyin kokeilemaan vintage paint wall paint maalia sävynä warm grey.  Perjantaina sitten urakkaan ryhdyin mies kittasi ja pakkeloi seinän hyvin ennen pohjamaalausta. Maalasin seinän valkoisella pohjamaalilla. Seuraavana päivänä teippailin hyvin  nurkat, portaat, ikkunanpielet jne. Maalia maalataan suurella pensselillä. Vetelin vain ristiin rastiin isoilla vedoilla ensimmäisen kerroksen. Toisella kerralla ohensin maalia hieman vedellä ja paikkailin vain kohtia, joista mielestäni liikaa kuulsi valkoinen läpi. 





Maali kuivui muutamassa tunnissa ja siitä tuli ihanan matta ja eläväpintainen. Yksi purkki kooltaan 2.5L riitti tuohon meidän 18 neliön seinäalalle. Aika riittoisaa tavaraa! 
Ja kyllä en väärässä ollut arveltuani, että tavarat pääsisivät paremmin esille. Ne suorastaan heräsivät henkiin. Valkoiseen seinään hukkui kaikki ja seinusta oli yhtä mössöä. Nyt seinä tuo kivat raamin asioille ja esineille,
Enpä muuten olisi uskonut tykästyväni tällaiseen vähän sinertävän harmaaseen. Mutta tää on ihana, tykätään tosi paljon! 
Samalla paikkansa löytivät ikuisuuksia huoneesta toiseen vaeltaneet Artekin printit. Millon ne on ollut yläkerran aulassa, millom makuuhuoneessa toisinaan taas olohuoneessa. Nyt ne pääsevät kivasti esille tummempaa taustaa vasten. Mietin jo näiden pois myyntiä, mutta onneksi vielä maltoin mieleni.


Meillä ei ole ollut pitkään aikaan verhoja. Nyt innostuin kuitenkin ostamaan tuohon sohvanurkkaan sivuverhon. En malta odottaa, että se saapu ja pääsee testailemaan. Toivottavasti osaan taas elää verhollisen ikkunan kanssa :P 


Jos teitä kiinnostaa ne Marimekon Bottna tapetit, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta. Ostohinta 100e / rulla ja neljä rullaa löytyy. Leveys rullassa 70cm.  Voin tinkiä hinnasta ja postituskin onnistuu ;) 
Niin ja maalasin muuten ihan ite koko seinän! 

Nyt hiihtämään! Hyvää sunnuntaita ja iloa viikkoon!

13 kommenttia:

  1. Hyvä muutos! Näyttää kauniilta :) Itse olen niin monet kerrat miettinyt edes jonkun seinän uudelleen maalaamista. Tosiaan esineet pääsisivät paremmin oikeuksiinsa.
    Mukavaa sunnuntaita ja hiihtoreissua!

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan näkyvä muutos. Ihana sävy kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää.

    VastaaPoista
  4. Onpas kaunis :) Mä olen miettinyt noita kalkkimaaleja kanssa, mutten ole kokeillut!

    VastaaPoista
  5. Kaunista! <3
    Tätä maalia minä haluaisin kokeilla nukkekodin kalusteisiin ym. Minisisustuk

    VastaaPoista
  6. Kaunista! <3 Haluaisin kokeilla tätä mm.nukkekodin huonekaluissa. Minä harrastan minisisustamista :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)