sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sydämentykytyksiä

Sai aikaan tämä aivan IHANA vanha pinnatuoli, jonka ihana, rakas mummo minulle lahjoitti.
Eilen oltiin mummin kanssa huutokaupassa ja siellä samanlaista tuoliparia itselleni huusin. Mummi minua toppuutti ja sanoi, että " elähän mahottomia huua, kyllä se löytyy tuommonen". No minä jätin huutamisen ja illalla mummo tuli käymään ja sanoi, että siellä se tuoli nyt sinua mummolassa oottaa.
Voi, että olin innossaan. Teki mieli rutistella mummo, niin iloinen olin. Tänä aamuna anivarhain sitten kipaisin tämän kaunottaren hakemaan ja se pääsikin ihan paraatipaikalle olohuoneeseen. 
Oli pölyttynyt mummolan varastossa jo hyvän tovin ja mummillle ja papalle sillä ei mitään arvoa kuulema ollut. No mulle on! 
Onneksi jätin huutamisen sikseen, tämä kun ei tullut maksamaan muuta, kuin putsaamisen vaivan. 
Tykkään, että sisustuksessa on oikeesti niitä vanhojakin tavaroita, joilla on jokin tarina kerrottavanaan ja tuovat sitä kaivattua kerroksellisuutta ja lämpöä. Ehkäpä se tavaran kertoma tarina luo ympärilleen sen lämmön ja kodikkuuden tunteen. 
Liian pliisu ja sisustuslehdistä kopioitu sisustus  ei tee vaikutusta. Sisutamisen ydin minun mielestäni on oivallus, idearikkaus ja uskallus. Ei kopiointi, rahalla mälläys tai tylsyys. 
Sellaiseksi sisustajaksi kun oppisi. 
Mutta nyt istahdan hetkeksi sohvalle ihailemaan uutta vanhustani. 
Mukavaa loppuiltaa jokaiseen kotiin.




30 kommenttia:

  1. Ihana mummo ja ihana tuoli! Ja niin hyvänvärinenkin! :-D

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeassa, parhailla sisustuselementeillä on oma tarina kerrottavanaan <3

    VastaaPoista
  3. Onpa nätti tuoli, kivasti luo tunnelmaa vaaleuden keskelle ♡

    VastaaPoista
  4. No on kyllä nätti! Ihanasti ajatteli mummosi! :) Minäkin sain juuri isovanhemmiltani kaapin uuteen kotiin, ja kuulemma tulen vielä saamaan toiselta mammalta senkin, jonka hän on ostanut 17-vuotiaana omaan ekaan kämppäänsä! :) Ihania juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnenpekka sinä! Niillä on aivan valtava tunnearvo. Harmittaa, etteivät kaikki osaa arvostaa sitä tarinaa mikä niiden takana on.

      Poista
  5. Siis AIVAN IHANA MUMMO sinulla! :) Itse olen aina tosi onnessani, jos isovanhempien kätköistä löytyy sisustuskampetta - niillä on jättisuuri tunnearvo!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana mummo <3 <3

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana tuoli, samoin mummosi :)

    VastaaPoista
  8. Upea tuoli! Ja miten ihastuttava mummo - mummot on <3

    VastaaPoista
  9. Sinun mummosi on ihana!! Ja tuolikin on ihastuttava. :)

    VastaaPoista
  10. Ihana, minä pidän kovasti pinnatuolista. Itseasiassa meillä taitaa olla niitä jokaisessa huoneessa, paitsi ei vessoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kolme kappaletta. Erästä tietynlaista vielä haaveilen kun sattuisi kohille.

      Poista
  11. Voi että, nuo on niin ihania. Meiltä löytyy vain yksi ja sekin on vähän saanut rajua kohtelua, mutta en raaski pois heittää.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)