perjantai 15. elokuuta 2014

Poimintoja syksyyn

Kuten varmaan olettekin jo huomanneet, Elloksen syksyn valikomissa on todella kivoja uutuuksia.
Löysin kotiimme paljon sopivia juttuja.
Selkeästi rakastamani puu tulee kuparin rinnalla syksyiseen kotiin. Mustavalkoinen selkeys jatkaa myös sisustusrintaman kärkisijoilla.

Pari juttua tilasinkin heti kuvaston ilmestyttä, muutama on vakavassa harkinnassa. Tavoilleni uskollisena retkahtanen talven aikana vielä useamman kerran näihin ihanuuksiin.

Mitkä on sinun lempparituotteesi? Löytyykö niitä näistä minun poiminnoistani?





Arki on alkanut täällä hyvinkin vauhdikkaasti. Esikoinen taapertaa suuren koulureppunsa kanssa vielä kovin innostuneena opinahjoon. Minulla työssä on meneillää pari suurempaa projektia, jotka vievät aikaa ja tarmoa nyt toden teolla, miehen opiskelut jatkuivat ja hänellä riittää koulupäivien ja lastenhoidon lisäksi myös kiitettävästi kirjallisia tehtäviä. Joten illat pyhitämme perheen yhdessäololle. 
Jospa syksyn pimenevät illat ja kynttilät tuovat taas uutta tarmoa sisustusrintamallekkin.

Hyvää viikonloppua, nauttikaa läheisten seurasta <3

20 kommenttia:

  1. Oi ihania poimintoja! :) Kaikkea ihanaa tuolla olisi ollut, mutta joskus ne jää vain haaveeksi. :D Yllättävän kivoja sisustusjuttuja löytyy ellokselta ja kohtuuhintaan! :) Mukavia syyspäiviä sinne, ei vaan loppukesän päiviä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on hyvä, että jääkin haaveeksi. kaikkea ei tarvi, vaan on ihana vain haaveilla :) samoin teille!

      Poista
  2. Kuparinvärinen lamppu on näkynyt monessa paikassa, ja alkaa näyttää jotenkin todella houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo se on ollut pinnalla ja ehkä siksi en sitä omaan kotiin nyt tahdokkaan ;)

      Poista
  3. Olen käynyt kurkkimassa vähän samoja juttuja. Lipasto pitäisi saada, ja tykkään myös tuosta puisesta pitkästä penkistä. Elloksen syyskuvasto yllätti positiivisesti :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja olit valinnut kuviin!

    VastaaPoista
  5. Onpa tosi kivoja. Aina jää Ellos kurkkaamatta, ellei sitä joku muistuta. Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Ah, tuo kuparin värinen lamppu on alkanut himoittamaan ja kuinka VANNOIN etten tule kuparista koskaan pitämään ;)))!

    VastaaPoista
  7. Ihania poimintoja kaikki! :-) Tuo kuparinen lamppu kieltämättä on aika houkutteleva... :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ovat kivoja. muutamia kuparijuttuja meiltä löytyy, ei vielä paljoa.

      Poista
  8. Elloksella on nyt tosiaan kaikkia ihanuuksia!

    VastaaPoista
  9. Kuparin värinen lamppu roikkuu jo meidän keittiössä. ♥

    VastaaPoista
  10. Voi että, kauniita poimintoja! Ei tee hyvää tää sun blogin seuraaminen, aivan liikaa kaikkea mikä tietää rahanmenoa ;D

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Itse löysin myös Ellokselta vaikka kuinka monta ihanaa juttua. Toistaiseksi olen kumminkin malttanut mieleni, koska enhän tarvitse juuri nyt mitään ;)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)