maanantai 7. huhtikuuta 2014

Jotain pientä ja uutta, jotain vanhaa ja tuunattua.

Kyllä se tuo aurinko ihan selkeesti piristää mieltä ja antaa ihan uutta energiaa. Tänään on ollu joku kummallinen virtapiikkipäivä ja oon touhunnu ku höyrypää. Pesin ikkunatkin, vaikka se ei todellakaan ole mitään mielipuuhaa. Oon niin tarkka, ettei mittään rantuja saa jäähä ja ärsyttää kun niitä tuppaa aina muutama jäämään. Antakaahan hyviä vinkkejä ikkunanpesuun?


Tohkeissani innostuin myös pesemään uunia. Mister Musclet lensi joutuin nurkkaan ku keksin kokeilla sitä paljon puhuttua sokeripalaa. En ikinä ois uskonu, että sillä lähtee kiinni palaneet rasvat niin helposti pois. Uuninlasi on ihan puhas ku aikani sitä hinkkasin. Kokkeilkaapa ihmeessä!
Muutenki tavarat on saanu kyytiä. Osa roskiin, osa kierrätykseen, osa varastoon. Heti keveempi mieli ku saa turhaa rompetta raivattua pois.


Laittelin myös muutaman uuden hankintani bloggaripäiviltä esille. Uashmaman paperipussi pääsi olohuoneeeseen, tein pienen asetelman pajuista ja neilikoista.  Halusin S koon, että olis soppeli kukille. M koko olis ollu liian suuri tähän tarkotukseen. Ihanat pastellin hempeet pääsiäismunat pääsi myös olkkariin puiselle lautaselle. Tykkään niiden sävystä ja eleettömyydestä. Puu tuo mukavan kontrastin munille. 
Tytöille ostin Orava-yövalon jo meillä olevan pupuvalon kaveriksi. Voi että se oli mieluinen tuliainen. Nyt ne niin sulosesti nököttää vierekkäin tyttöjen sänkyjen välissä yöpöydällä. 
Oon jo pidempään etsinyt kivaa keväisempää torkkupeittoa. Nyt sen löysin! Simppeli, kaunis pinta ja väri juuri oikea mitä hain. Peitto löytyi Hemtexistä ja maksoikin vain reilu 40e. Nyt saa turkistorkut huilia kesän yli.
Viikonloppuna innostuin vihdoin myös toteuttamaan pitkään inspiraatiota odottaneen rottinkituolin tuunauksen. Pelastin tuolin viime kesänä kierrätyksestä. Se oli täysin ehyt, maalipinta vain lohkeili pahasti. 
Rapsuttelin teräsharjalla vanhat maalit pois. Maalina käytin kalustemaalia, jolla aiemmin jo maalasin pinnatuolimme. Aika tympee homma maalata kun noita pinnoja oli niin paljon, mutta ihan kiva siitä lopulta tuli.  Nyt tuoli vanhus saa aloittaa uuden elämänsä kevään värisenä meidän olkkarissa. 
Mitäs tykkäätte?
Malttamattomana täällä jo odottelen ulkomaan paketteja, arvaatteko mitä sieltä on tulossa ? 

Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen
-Jenna-









19 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihania otoksia! <3 Kivat ostokset sulla tarttui mukaasi! Rottinkituoli tuo kivasti särmää, tykkään! :)
    Vinkki tuohon ikkunanpesuun; Tupperware myy ikkunanpesuluutua, joka on ihan huipputuote! Riittää pelkkä vesi pesemiseen (jos todella likaiset ikkunat, niin tilkka pesuainetta), eikä jää rantuja. Suosittelen!

    Oli tosi kiva tavata sinut, olit juuri sellainen ihanan pirtsakka tapaus, mitä olin etukäteen osannut odottaakin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pittääpä kysellä tupperilta. Ootko ite kauan käyttäny?
      Oli kyllä tosi kiva nähä! Toivottavasti nähhää pian uuestaan.

      Poista
    2. Mä oon käyttänyt noin vuoden verran. Toi ikkunanpesuliina myydään kahden muun luudun kanssa setissä, mut onnistuu tilata erikseenkin. Eiköhän me pian saada uutta miittiä aikaiseksi! :)

      Poista
  2. Tuo tuoli on kyllä ihana - ja sinun pääsiäiskoristeet niin tyylikkään <3

    VastaaPoista
  3. Kaunista, neilikat ja pajut sopii hyvin yhteen!!!
    Kivaa viikkoa touhuilija;)

    VastaaPoista
  4. Ihanat ostokset ja upeat kuvat ♥ Tuo valkoinen paperipussi on niiiiin ihana ♥

    VastaaPoista
  5. Itse tuskastelin juuri viime viikolla meidän ikkunoita. Aurinko paistaa ihan koko päivän joten jokaikinen rantu näkyy. Vinkkejä kaipaan myös. Uunin pesukin edessä joten täytyypä koitella tuota sokeripalaa! Ja kyllä tuo valkoinen uashmama on vaan nätti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Meilläki tuommoset isot ikkunat ni pikkusen selvästi näkkyy jos likaset on. Kokkeile ihmeessä sitä sokerikikkaa! Toimii! Se on kaunis.

      Poista
  6. Tuosta tuolista tuli kyllä ihan täydellinen, värikin on ihana! Sokeripalalla meilläkin on monet kattilanpohjat ym hinkattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele. Minä en oo koskaa ennen hoksannu tuota sokerijuttua. Soodaa oon kyllä ahkerasti käyttäny tahranpoistoissa.

      Poista
  7. Ihanat ostokset ja tuunaukset, asetelmat myös upeita, niin kuin kuvatkin, voi että munkin pitäisi pestä ikkunat, tänään oli super ihana keli ja ihan hirvitti katsella noita ikkunoita, ihmeesti ne vaan talven aikana on likaantuneet. Mitä kokoa tuo sun paperipussi on? hauska idea sekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T! Aurinko on niin ihana, mutta samalla niin kamala kun paljastaa talven jäljiltä kaikki :P Tuo on S koko ja minusta justiisa soppeli. Pohdittiinki, että se M on pikkusen liian iso kukalle.

      Poista
  8. Tosi huippu tuli kyllä tuosta tuolista! Minä kans roskalavalta pelastin sen oman tuolini :) Pitäs vaan saada maalattua. Maalitki jo ostettuna, mutta ei vaan saa aikaseks ;) niin paljo muutaki hommaa nyt :)
    Ja niin ihanat nuo pajunoksat tossa pussukassa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä monesti löytyy ihan hyvvää tavaraa. Minkä väriseksi aiot maalata? Millä maalilla? Pajut on kyllä kivaan keväiset.

      Poista
  9. Hei, mitä kokoa tuo sun valkoinen paperipussukkasi on? Upeasti sopivat oksat siihen.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)