keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Prinsessojen valtakunnassa kaikki hyvin.

Mulla paloi käpy totaalisesti meidän tyttöjen huoneessa olleiden expedittien kanssa. Niitä oli neljä ja kaikissa korit lelujen ja kirjojen säilytystä varten.
Ensinnäkin, ne olivat liian korkeat tuohon haastavaan huonetilaan. Niitä ei pystynyt sijoittamaan vinokaton alle laisinkaan. Toisekseen, kyllästyin niiden avoinaiseen ilmeeseen, tavaroita ei saanut kivasti piiloon, vaikka ne piilossa laatikoissa olivatkin.
Kolmanneksi ne oli meillä niiin nähty.

No lokerikot myyntiin ja uudet tilaukseen. Kätevää, kun Ikeasta voi tilata suoraan kotiinkin. Ja he ovat laskeneet postikulujakin. Teimme parin ystävän kanssa kimppatilauksen, joten postikulutkaan eivät päätä huimanneet.

Päädyin Stuva-sarjaan. Sarjan muotokieli miellyttää minun silmääni. Lisäksi ovat käytännöllisiä ja myös lasten helposti käytettäviä. Mutta mikä tärkeintä sopivat myös vinokaton alla käytettäviksi. Pohdin vaaleanpunaisen ja valkoisen välillä, päätyen kuitenkin eleettömämpään ja helpommin uudelleen sijoitettavaan valkoiseen. Tytöt ovat haltioissaan uusista kalusteistaan. Laatikoissa meillä on sisällä Ikean kankaiset expeditteihin mitoitetut säilytyskorit. Kaksi kappaletta per laatikko. Mukavasti imevät leluja sisäänsä.  Kirjat ja palapelit säilytetään harmaissa tähtikuvioisissa laatikoissa. Lisäksi meillä on tyttöjen huoneen yhteydessä vaatehuone, missä muovisissa kannellisissa laatikoissa säilytetään sellaiset lelut, joilla vähemmän leikitään.

Huone on kivan hempeän rinsessamainen. Tapetin lapset valitsivat itse.










20 kommenttia:

  1. Tosi hienosti käyvät kyllä koonsa(kin) puolesta huoneeseen. Muutenkin todella nättiä! Meillä poikien huoneessa stuvaa vaatekaappeina myöskin sopivan korkeutensa puolesta (130cm), kun puolitoistakerroksinen yläkerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ovat ihan kivan kokoset tuohon tilaan. Haasteellisia ovat nämä yläkerran huoneet.

      Poista
  2. Kaunis huone, tosi nätisti olet sisustellut, kelpaa tuolla tyttöjen leikkiä ja oleilla!!!
    Kyllä Ikea on hyvä kauppa, meillä sinne on matkaa vain n. 60 km, joten jos jotain tarvitsee, voi nopsasti ajella hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. On Ikea hyvä, toisethan niin moittii sitä, mutta mulla ei kyllä oo ollu pahhaa sanottavaa. Melekeenpä on samanlai kestänyt kun esimerkiksi Askon tuotteet. Makunsa kullakin ja rahansa kullakin ;)

      Poista
  3. Näyttää kyllä hienolta ja hyvin sopii uudet laatikostot huoneeseen. Vinokatto luo varmasti omat haasteensa sisustamiseen. Mukavaa keskiviikko iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Laura. Katto on kyllä tympeän haasteellinen, helposti menee tilaa hukkaan vinokatto huoneessa.

      Poista
  4. Niiiiin kaunis huone♥ Ihania yksityiskohtia!

    Meillä on kahden isoimman lapsen huoneissa isot Expedit-hyllyt ja vielä en ole niihin onneksi kyllästynyt:) Meillä on niissä joissakin lokerikoissa kivoja leluja/kirjoja näkyvillä ja osassa on hyllyyn tarkoitettuja laatikoita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi <3 Mulla kyllästyminen johtui varmaan siitäkin, että meillä oli myös alhaalla näitä käytössä. Ja olivat tosiaan tosi vääränkokoiset tuonne huoneeseen :)

      Poista
  5. Ihanan iso ja tilava huone. On lapsilla tilaa leikkiä. Oispa meilläkin kun tavaraa on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavaraa kyllä kertyy kamalasti. Osa meidän leluista viedään aina mökille kun kesäisin asustelemme aika paljon siellä. Minusta järkevät säilytysratkaisut lastenhuoneessakin on kaiken a ja o :)

      Poista
  6. Tulipa kyllä tosi kaunis huone, kerta kaikkiaan! ♥ Nuo laatikostot on kyllä käteviä, ovat niin monikäyttöisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 sammaa aattelin, että voi siirtää muualle käyttöön tai laittaa vaikka penkiksi jos siltä alkaa tuntumaan :)

      Poista
  7. No nehän on just passelit tuohon kohtaan :). Meil kans expeditit ja oon myös kyllästynyt mutta hetken saavat vielä kelvata :)

    VastaaPoista
  8. Aikalailla nappi valinta tuohon tilaan! Ihana huone muutenkin :)
    Olen kanssa kyllästynyt kun poikien huoneissa on tuhat ja yksi erillistä pientä laatikkoa, joista jokainen sisältää eri leluja...jotenkin pitäisi saada ne yhdistettyä.

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana huone! Sain noista Stuvan laatikoista idean meidän yläkerran vaatehuoneeseen :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä kelpaa neitien nyt noin tyylikkäässä huoneessa asustella! <3 Jenna, sinulle löytyy haaste minun blogista! :)

    VastaaPoista
  11. Haastetta pukkaa :) http://kotiovella.blogspot.fi/2014/03/asioita-arjen-keskella.html

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)