torstai 24. elokuuta 2017

Skandinaavinen sauna. Vihdoin!

Ihanaa kirjoittaa taas tänne! Kesä meni vilahduksessa ja kaikenlaista touhua ja tohinaa oli lomasta huolimatta läpi kesän. Teinkin alkukesästä päätöksen, että bloggaaminen saa suosiolla jäädä kesän ajaksi. Mutta nyt tuntuu kyllä kivalta kirjoittaa taas ja sisustusinspistäkin on taas alkanut ilmaantumaan viileämpien ilmojen saapuessa. Toivottavasti kesä ei sentään vielä ole ohitse!
 
Halusin jakaa kanssanne ilon, minkä vihdoin aikaiseksi saamamme saunan ja kylpytilojen remontti sai minussa aikaan.
Olemme koko sen ajan, mitä tässä talossa olemme asuneet haaveilleet kylpyhuoneremontista. Aina on kuitenkin tullut jotain tarpeellisempaa ja akuutimpaa remonttia. Keittiö, säilytystilat, lastenhuoneet jne. Lainalla emme ole halunneet alkaa remonttia tekemään, joten aika ja odottelu on ollut pakollistakin.
Voitte kuvitella, miten kivalta tämän rempan valmistuminen nyt siis tuntuu!
Lähtökohtaisesti aloimme suunnittelemaan tiloja tarpeen mukaan. Saunamme on on pieni ja se oli myös todella epäkäytännöllinen viiden henkilön perheelle. Vain yksi pitkä laude. Lisäksi kylpytilojemme kaakelointi oli aivan karmea, vaikka onneksemme se kuitenkin oli suhteellisen neutraalin sävyinen. Lisäksi meillä oli vain yksi suihku.
Nyt remontin yhteydessä oli siis itsestään selvyys, että lisäämme myös toisen suihku. Kummasti helpottuu saunailtojen suihkujono ;)
Saunan mallia aloimme hakemaan siis puhtaasti tarpeesta. Tarvitsimme lisää istumatilaa saunojille ja halusin tilassa olevan tunnelman olevan mahdollisimman rento ja kiireetön.
Ja, koska tila on pieni oli selvää, että saunan sävymaailmaksi tulee vaalea.
 
Saunassa oli kauttaaltaan kellastunut paneeli ja kamala punatiilinen palomuuri! Nämä piti ehdottomasti hävittää. Purimme siis saunan aivan alkutekijöihinsä.
 
 
Suunnittelin palomuurin peitoksi kauniin kalanruotorimoituksen. Punatiilinen pinta rapattiin hieman epätasaiseksi ja rimoituksen alle asennettiin kauniit tunnelmavalot korostamaan seinustaa.
Tykkään niin paljon tuosta seinästä!
 


 
Kiuas asennettiin askeltasoon ja jätettiin vain hieman näkyville. Valkoiset kivet vielä puuttuvat.
Vaikka kiukaan ympärillä oleva kaide ei esteettisesti kauhean
 kaunis olekaan, halusin sen lasten turvallisuuden vuoksi.
 
 
Portaat ovat irrotettavat ja siirreltävät puhtaanapidon vuoksi. Portaista halusin erityisesti tukevat lapsille ja laudoituksen  pystypäin rikkomaan vaakarytmiä tilassa. Niistä tuli kauniit.
 
 
Pisteenä iin päälle löysin vielä niin kauniin saunakiulun. Kiulu on Kolo merkkinen ja sen hauskana yksityiskohtana on löylykauhan käyttö kantoripana.
 
 
Ja ettepä voi uskoa, miten erilaiselta ensimmäiset löylyt uudessa saunassa tuntuivat!
Kyllä esteettisellä ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisen viihtymiseen ja rentoutumiseen.
Kylpytilojen remontti on vielä hiukka vaiheessa, joten kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin.
Mitäs tykkäätte pikku saunamme uudesta lookista ?  
Me ollaan ihan fiiliksissään!
 

2 kommenttia:

  1. On todella kaunis sauna remontin jälkeen. Tuolla mielellään saunlisi pitkän kaavan mukaan.

    VastaaPoista
  2. Siis saunahan näyttää nyt kolme kertaa isommalta. Aivan mahtava muutos!

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)