perjantai 29. tammikuuta 2016

Hetkiä ikkunassa!

Täällä opetellaan taas elämää verhollisen ikkunan kanssa. Meillä ei ole pitkään aikaa ollut lainkaan verhoja olohuoneessa, eikäpä paljon kyllä muissakaan huoneissa. Kun maalasimme olohuoneen seinän kalkkimaalilla alkoi ikkunanurkkaus oikein huutamaan verhoa. Minusta on aina ollut tosi vaikea löytää kivoja verhoja. Lähinnä olen pysytellyt valkeissa tai vaaleissa yksivärisissä läpikuultavissa. Joten tämä nykyinen on suorastaan räväytys minulta :D Kuviollinen ja vielä musta-valkoinen.
Ikkunaamme päätyi siis Marimekon Hetkiä- kankaasta ommeltu verho. Raportin pituus olikin juuri sopiva verhoksi. 
Ensin tuumin, josko halkaisisin verhon kahteen kapeampaan, mutta sopikin ihan kivasti kokonaisena.
Helpolla pääsin tällä kertaa.



 Laitoimme kuitenkin vain yhden verhon, kaksi olisi tuntunut jo vähän liialta. Nyt kun muutaman päivän tuota verhoa olen tuossa katsellut, en enää osaisi kuvitella ilmankaan. Verhoista löytyvä harmaansinertävä sävy sattui juuri samainen sävy kuin seinässä.  Kalkkimaaliseinä on muuten jännä, eri valoissa se näyttää eri väriseltä. 



Verhon innoittamana innostuin ostamaan myös uusia tyynynpäällisiä ja muuta keväistä väriä. Niin, väriä! Seuraavaksi opetellaan elämään siis keväisien värien kanssa. 
Meiltä löytyvät Marimekon tekstiilit olen hankkinut samasta liikkeestä, josta saa mahtavaa palvelua. Asioidessani arvostan paljon asiakaspalvelua ja myyjän paneutumista asiakkaan ongelmiin, haasteisiin ja kysymyksiin. Mari-a verkkokaupan palveluun olen ollut aina todella tyytyväinen ja heiltä löytyy myös laaja valikoima Marimekon tuotteita, vaatteista astioihin. Kotiin tilaaminen on niin helppoa, ei tarvitse raahautua ihmisruuhkaan odottelemaan vuoroa ja etsimään myyjää. Kiitos Mari-a siis hienosta asiakaspalvelusta <3

Eikä tämä ole maksettu mainos vaan ihan vilpitön kiitos kauppiaalle!

Tämä viikko onkin ollut kaikin puolin mainio viikko. Olen ehtinyt tavata ystäviä, tutustunut uusiin kivoihin ihmisiin ja saanut kivaa palautetta sekä töissä, että siivilielämässä. Kauniilla sanoilla on niin suuri vaikutus. Kiitos siitä.
Nyt alan viikonlopun ja vapaiden viettoon, ulkoilemaan perheen kanssa, karkkipäivän karkit hakemaan ja illalla rentoudutaan saunassa. Rentoa viikonloppua sinne!

2 kommenttia:

  1. Tämä hetkiä kangas on ihana! Taidankin kaivaa itsekin kaapin perältä verhon käyttöön pitkästä aikaa :-) olen aika uusi blogisi lukija, tosi kaunis koti teillä ja mukavaa seurattavaa, pidän itsekin paljon marimekosta :-) -Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seurailemaan. Marimekko miellyttää aina vain enemmän...

      Poista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)