maanantai 3. elokuuta 2015

Mökkiniksit: Tyttöjen oma pikku koti

Tämä kirjoitus osallistuu kutsuttuna nettirautakauppa www.taloon.com:in blogikilpailuun http://www.mökkiniksit.fi .

Oma haaveeni pienenä tyttönä oli leikkimökki, jossa saisi viettää teekutsuja, leipoa maistuvia kakkuja, leikkiä kauppaa ja hoitaa nukkeja. Oma leikkimökki jäi haaveeksi, mutta sitäkin suuremmalla innolla olen sitä omien pikku tyttöjeni kanssa ollut laittamassa. 



Leikkimökkimme oli jo sisäpinnoiltaan kulunut ja vaati pientä ehostamista. Myös mökkiin saamamme ja kierrätyksestä löytämämme kalusteet olivat oman aikansa palvelleet ja jälki näkyi jo pinnoissa.
Tyttöjen kanssa päätimme uudistaa mökin pintoja vähän freesimmäksi. Pohdimme mitä voisimme seinille tehdä, lautaseinät eivät ihan mahdottomasti antaneet vaihtoehtoja. Tapetointi ei onnistuisi ilman levytystä, päädyimme maalaukseen. Lasten toiveena oli useampaa väriä, itse tahdoin myös valkoista. Päädyimme kompromissiin ja laitoimme värejä, sekä valkoista. Etsimme kotoamme kaikki maalipurkkeihin jääneet jämämaalit ja aloimme maalailemaan ihan fiilispohjalta. Tummaa harmaata sinne, valkoista tänne. Seinissä ei ole mitään tiettyä kaavaa.


Samoilla maaleilla kunnstimme myös mökin huonekalut värimaailmaan sopivaksi.Minttua tuoleihin, harmaata pöytään, valkoista hyllyyn, laatikkoihin vähän eri sävyä.



Verhot teimme mummolta saadusta vanhasta pitsiverhosta. Sisustusta haalimme kirppareillta, sukulaisilta ja omista varastoista tarpeettomiksi jääneistä tavarosta. Ison rottinkituolin pelastimme kierrätyksestä, hiontaa ja maalausta. Nyt siinä on mukava sateisenakin päivänä käpertyä satukirjaa lukemaan. 



Vielä tänä kesänä meillä on tarkoitus rakentaa tyttöjen pikkumökkiin kookkaampi oleskeluteranssi.

Tuohon kuistille sopisi kuin nenä päähän tällainen Yhden istuttava Solo- keinu. Siinäpä olisi pikku tyttöjen mukava aurinkopäivinä kiikutella.

Lisäksi kuisti kaipaisi ehdottomasti tällaista valkoista suurta aurinkovarjoa jonka suojissa leikit maistuisivat päivän kuumipinakin hetkinä.

Kerro oma mökkiniksisi?

Milaisia kunnostusprojekteja olet tehnyt? Mistä haaveilet tai suunnittelet? 


5 kommenttia:

  1. Aivan ihana on kyllä teidän leikkimökki <3 Meillä alkaa rakennusprojekti talvella :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavan suloinen mökki <3 Kaunis! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana! En ole ikinä muualla nähnyt tuollaista maalausideaa, ja tuo toimii kllä upeasti! Voisin hyvin kuvitella kopioivani idean poikien huoneen seinään tuollaisenaan, sopisi minusta pienempänä muksuna ja myös isommiksi kasvaville. Mainio!

    Mekin laittelimme leikkimökkiä uuteen uskoon tänä kesänä, tässä tulos, tosin vähän keskeneräinen vielä...
    http://tosimummo.blogspot.fi/2015/07/leikkimokissa-sukkasillaan.html

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)