sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Täällä asuu N 2vee

Huhhuijaa. Melkoista sähinää oli eilen kun pikku N sai uuden lattian huoneeseensa. Huoneen kamat oli siellä sun  täällä ja vaatekaapit piti tyhjentää kokonaan, niistä poistettiin sokkelit ja vaihdettiin järjestystä. Seinän viereen sijoittui liukuovelliset kaapistot, ettei kaapin ripa aina raapisi tapettia. Pieniä, mutta mulle merkityksellisiä muutoksia.
Olin taas aivan häkeltynyt, kuinka uusi lattia toikaan valoa ja avaruutta huoneeseen, tuntui kun tila olisi kasvanut monta neliötä. Tumma lattia suorastaan imi päivänvalon itseensä, onneksi se on nyt poissa.

Samalla uusin huoneeseen verhot. Pitkään pähkäilin mustien ja näiden punaisten välillä, mutta mustat kokopitkinä tuntui kuitenkin liian synkiltä lapsen huoneeseen. Kappana ajattelin ne kuitenkin vaihtoverhoiksi ostaa. Ja nyt olen kyllä supertyytyväinen näihin Aarnion dino-kankaasta ommeltuihin purjerengasverhoihin. Pienenä yksityiskohtana valitsin mustat purjerenkaat sitomaan huoneen värimaailmaan. 


Lisäksi uudet lattiatyynyt ja Marimekon kulkue-kankaasta taulu. Kankaan pingotin styroksille,ensin mietin että tekisin ihan kehykset, mutta sitten päädyin tähän. Onpahan helpompi vaihtaa kangas jos mieli halajaa joskus uutta.
Seinällä olevan retrolampun ostin paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä Pänikästä ja Piirongista parilla eurolla ja suhautin suhumaalilla huoneeseen sopivaksi. Se on niin söpö!




Naulakko tuotti myös päänvaivaa, enkä löytänyt mieluista. Ostin sitten tämän Bilteman naulakon, joka maksoi huimat neljä euroa ja maalasin itse huoneeseen sopivaksi. Siitä tuli tosi kiva!




Hyllyssä näkyvän viirinauhan askartelin Pop:in muovipussista, sävyiltään sopi niin hyvin tuohon.


 Myös vanha Ikean Knappa valaisin sai väistyä uuden tieltä. Kolmen lampun kanta löytyi ikeasta ja polttimot hain Clasulta. Tyytyväinen olen valintaan ja valaisee todella hyvin.


Ollaan kyllä miehen kanssa tosi tyytyväisiä näihin pieniin muutoksiin. Nyt tämäki huone tuntuu paljon kotoisammalta ja enemmän meiltä. Eikä itse asukaskaan muutosta pahakseen laittanut, nimittäin huoneeseen astuessaan hän tuumasi "tadaa, wau" :)







Muistin virkistyksessi, tässä vielä kuva vanhasta lattiasta!





41 kommenttia:

  1. On kyllä todella paljon raikkaampi ja valoisampi huone nyt! Hurjan värikästä, mutta pelkästään hyvällä tavalla :) Oikein onnistunut muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eläpä muuta. Tuntuu, että jossain pittää väriäki olla ku muuten niin vaaleeta meillä :)

      Poista
  2. Ihana lastenhuone! Kyllä tuolla kelpaa puuhastella! <3

    VastaaPoista
  3. Onpas ihanan raikas kokonaisuus. Ja vaalea lattia tuo kyllä niin paljon valoa ja avaruutta huoneeseen. Meillä N 2,5v saa omaan huoneeseensa myös kohta uudistusta lisää. Hauskaa, että meiltä löytyy sama sänky, samat lakanat (keltaisena), Stuva laatikosto ja Marimekon "Karkuteillä" kankaasta tulossa iso taulu. :) Onnellisia hetkiä uuteen huoneeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee, muuttaa ilmettä kyllä paljon lattia. Teilläkinkö on N ? :) Meillä on nuo norsut mustina, keltasia ei oo vielä, vaikka hankintalistalla ovat :P Taitaa meijän maku olla melko lailla kohillaan sitte :P Kiitos!

      Poista
  4. Siellähän on sisustettu ihan urakalla! :-D Ihana huone kaikkine yksityiskohtineen. Ja ennenkaikkea lattia.. WAU!! :-D

    VastaaPoista
  5. Pirteän raikas huone!poistitteko entisen lattian pois alta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku. Joo poistettiin. Keskimmäisen kanssa nakeltiin laminaatit pinoon ja pihalle :)

      Poista
  6. Todella virkistävä ja pirteä kokonaisuus! Kivoja yksityiskohtia mausteena :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana huone. Voinko muuttaa teille :)

    VastaaPoista
  8. On siellä ollut aika härdelli varmasti menossa :) Mutta kyllä kannatti. Uusi lattia on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaappa vaan, näijen tenavien kanssa ku vähä tuunailtiin menemään :D Oli heistä kyllä apuakin, tolkkuja työmiehiä ja naisia ;)

      Poista
  9. Mahtava muutos, kyllä kannatti. Ja ihana matto!

    VastaaPoista
  10. Ooooh, ihana tuo matto!! Mistä se on?

    VastaaPoista
  11. Mielettömän ihana huone! Todella värikäs, mutta juuri hyvällä tavalla :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihastuttava huone! :) Kivoja yksityiskohtia ja värejä! Löysin blogisi hiljattain, täytyy perehtyä paremmin aiempiinkin postauksiin! :)

    VastaaPoista
  13. Ihan huippu! Wau! Täydellinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina. On sitä remppaa lykättyki, nyt alkaa olleen mieluinen :)

      Poista
  14. Upea muutos ja kaunis kokonaisuus! <3 Näyttää todella pirteältä! :)

    VastaaPoista
  15. Oi joi, siis aivan ihana huone!

    VastaaPoista
  16. UPEA muutos ja aivan ihanan suloinen kokonaisuus, niin pirteä ja niin i h a n a !!!! :) <3

    VastaaPoista
  17. Onpas kiva lastenhuone, ihanan värikäs ja lapsekas. Dinokangas on hurjan söpöä, en olekkaan aiemmin ko. kankaaseen törmännyt.

    VastaaPoista
  18. Oi miten ihastuttava värimaailma, kyllä tuolla kelpaa :D

    VastaaPoista
  19. Heippa, kaunista! onko teillä joku erityinen syy asentaa tuo laminaatti "vastakarvaan" ts. kun valon suuntaisesti se laitetaan, mutta teillä näyttää olevan toisin.. mietin vaan kun meillä lattianvaihto edessä ja mies ei suostu asentamaan lattiaa muuten kun valonsuuntaisesti.... :) Mun mielestä se saattas olla toisinpäin parempi, mutta kuulemma asennetaan aina valon suuntaisesti.... Me jopa yksi asuntonäyttö keskeytettiin kun siellä oli väärinpäin asennetut laminaatit :D plaah. Miehet :D

    VastaaPoista
  20. Kyllähän siitä tuli nätti - lattian vaihto saa ihmeitä aikaan =) Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
  21. Hei mitkä mitat tuossa styroksissa? Meillä kulkue kangas lojuu kaapissa niin aatelin tehdä kans lasten huoneeseen taulun:) ihanan näkönen huone:)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)