maanantai 7. heinäkuuta 2014

Terkkuja mökiltä!

Pari päivää ollaan taas lomailtu mökillä ja välillä piti tulla käymään kotona pyykinpesussa ja ruokavarastoja täyttämässä. Huomenna lähdetään takaisin taas. Kätevää, kun mökille on vajaa 10 kilometriä matkaa. Tulee aika ahkerasti käytettyä.

Ihan loistavat säät on meitä suosineet. Koko päivä pihalla, ainoastaan pienimmän päiväunet sisätiloissa viileässä. Ruokailukin järjestyy näin kesäisin kätevästi myös pihalla. 

Lapset asuvat järvessä. Hätäisesti saa syömään houkuteltua. 
Päivisin sauna lämpiää ja pikku uimarit saavat käydä välillä löylyissä lämmittelemässä, eikä ne päivälöylyt meille isommillekkaan pahaa tee! :)

Muutamia kuvia meidän päivistä.




Mikä riemu!

 Hiekkarantaa katseen ulottumattomiin...


 Temppuja, hyppyjä, sukelluksia!

Luonnon ihmeiden ihastelua kävelyretkillä
 Kävelyretket perheen kanssa.

 Veneilyn ihmeitä kokemassa myös perheen pienin.

Mökkiranta järveltä katsottuna.

Illalla väsättiin tukkataikoja.

 ja naurettiin kilpaa ilta-auringon kanssa.


Rantasaunan ikkunasta avautuvaa maisemaa kehtaa lauteilta katsella.
 Ilta-auringossa ja aamun rauhassa näissä maisemissa kahvakuulailukin saa aivan uusia ulottuvuuksia.
 Tyyni järvi iltasaunan aikaan.

Veden monet ilot ja riemut, sisarusten kanssa jaettuna.

 Kyllä ihmisen sielu lepää ja mieli nauttii!

 Minä ja kaverini kuula treenin jälki huililla.


 Rakennettiin myös superlinna.
 Päiväsauna lämpeää.

Hyvää lomaa sullekkin!

21 kommenttia:

  1. Oi mitä ihania kuvia ja niin kesäisiä! Täällä vielä pari viikkoa ja sitten alkaa meidän loma :))!

    VastaaPoista
  2. Ihana kesä kuvissa! :-) Näitä on niin ilo ja ihana katsella! :-) Lämpö on tullut! <3

    VastaaPoista
  3. Voi kerrassaan miten ihana mökki teillä on! Niin mun unelmien paikka! Myykää pliis meille se :D Todella hienoja kuvia, voin vaan kuvitella miten nautitte siellä olosta ja varsinkin tämmösillä ilmoilla!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti T! Ei kuule iha hevillä luovutusta tuu :P nyt varsinki on ihan huippua olla ja sitte syksyllä kans ku illat pimenee.

      Poista
  4. Teidän mökkeilypuitteet on kadehdittavan upeat! Hiekkaranta, aah! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ranta on huippu kyllä ja vielä supermatala ni helppo lasten kanssa.

      Poista
  5. Aivan mielettömän ihania kesäkuvia. Lapset kyllä osaavat ottaa kesästä kaiken irti, joten otetaan mallia ja nautiskellaan!

    VastaaPoista
  6. Voih...nää kuvat on aivan ihania! Mää oon kade teidän mökkipaikasta...meillä ei mökkiä, eikä täällä paikkakunnalla kunnollista rauhallista rantaa missä viihtyisi lapset kuin aikuisetkin =( Kyllä tuolla kelpaa nauttia <3

    VastaaPoista
  7. Ah, ihania mökkikuvia! <3 Mökkeily on ihan parasta x)

    VastaaPoista
  8. Onpa kyllä kivan näköinen mökki paikka, onko tuo ihan teidän oma? Olisipa itselläkin varaa. :-)

    VastaaPoista
  9. Voi miten kivoja kuvia! Ihania otoksia, monissa on aivan ihanasti valo tai vedenroiskeet! Ihanaa, että teillä on mahdollisuus päästä mökkeilemään noin lähellä! Meilläkin on kova mökkikuume, mutta toistaiseksi visiteerataan ihan isovanhempien ym. mökeillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kans yksi omasta mökistä haaveilija. Onneksi silloin tällöin voimme käydä mummoni mökillä että kuitenkin edes joku paikka on! :)

      Poista
  10. Oi, ihanan näköistä! ♥ Kyllä tuolla kelpaa lomailla :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä merkki käynnistäsi :)